Suomi English Русский 中文


MYTOLOGIA

Väinämöisen ihmeelliset seikkailut
alkaen vuodesta 13 825 001 949 ennen ajanlaskun alkua

 

Kerimaa on pieni 100 hehtaarin alue itäisessä Suomessa, Savonlinnan kaupungin laitamalla, jossa nykyisin sijaitsee Kerimaan vapaa-ajankeskus ja loma-asuntoa-alue.
Kerimaalla on kunniakas menneisyys ja mahtava historia kaukaisessa muinaisuudessa.

KERIMAA- MYTOLOGIA

Kerimaan muinaishistoria liittyy tiiviisti maailman luomismyytteihin ja varhaiseen kalevalaiseen maailmankuvaan. Suomalainen kansantieteilijä Elias Lönnrot (1802-1884) kokosi suullisen kansanperinteen ja myyttiset tarinat useilla vaellusmatkoillaan1800-luvun puolivälissä Suomen kansalliseepokseksi Kalevalaksi. Vuosikausia kestäneillä laajoilla tiedonkeruumatkoillaan Lönnrot keräsi perimätietoa ja kansanperinteitä laajalta maantieteelliseltä alueelta Suomessa ja Venäjällä. Lönnrotin keräämä aineisto oli niin runsas, että varsinaiseen Kalevala-eepokseen siitä kelpuutettiin lopulta vain pieni osa. Kaiken kaikkiaan suullisina kertomuksina, lauluina, runoina, satuina, arvoituksina ja aforismeina sukupolvelta toiselle satojen vuosien aikana siirtynyt kansantarusto ja kansantarinat ovat varsinasta Kalevala-eeposta moninkertaisesti runsaammat. Vielä suurempi on se aineisto mikä on joutunut ehkä lopullisesti unohduksiin.

Useiden tutkijoiden mielestä Kerimaa on synonyymi Kalevalalle, mutta Kerimaan omien historiatutkijoiden selvitysten perusteella Kerimaan muinaisvaltakunta ja muinaishistoria ovat olleet aikojen alussa Kalevalaa huomattavasti laajempi kokonaisuus. Virallisesti vallitseva käsitys on, että Kalevalan maantieteellinen alue on laajimmillaan käsittänyt Fennoskandian, Baltian ja Venäjän Siperiasta länteen olevat alueet. Myyttinen Kerimaa on sen sijaan kattanut alun perin koko maanpallon ja on sulkenut sisäänsä kaikkien kansojen esihistorian ja luomiskertomukset

Tutkijoiden yksimielisyys vallitsee siitä, että Kalevalaisen suurvaltakunnan keskipiste oli nykyisessä Suomessa Savonlinnassa sijaitsevalla Kerimaa-alueella. Alue muodostaa tätä nykyä Kerimaan lomakylä- ja vapaa-aika-alueen.
Kerimaan nimestä
Suomenkielinen sana "Keri" tarkoittaa kääpiötä. Ennen ihmisten saapumista Kerimaalla asui kääpiöitä ja jättiläisiä.
Roomalainen historioitsija Tacitus (55-120) antoi nimen Kerilandia kaukana pohjoisessa sijaitsevalle shamaanien ja noitien valtakunnalle. Tacitus puhuu myös fenneistä, joilla hän tarkoittaa saamelaisia ja lappalaisia.
Neljäsataa vuotta ennen Tacitusta elänyt kreikkalainen tutkimusmatkailija Pytheas (n. 380-310 eaa) on tiettävästi käynyt Kerimaassa n. vuonna 320 ennen ajanlaskun alkua. Pytheas nimitti aluetta Ultima Thule’ksi (Thula, Thyle ja Tile)
Kerilandian suomenkielinen nimi on Kerimaa ja vanhalla Savon murteella Kerimua. Muita nimityksiä ovat olleet Kalevala, Kaleva, Kalevan kankaat, Väinölä.

Vaikka Kerimaan historia on osaksi yhtä kuin Kalevala-runoelman 50 runoa, ovat Kerimaa-tutkijat ympäri maailmaa kuitenkin parhaillaan keräämässä talteen Kerimaan omaa historiaa.
Lue lisää Kalevalasta www.finlit.fi/kalevala (käännökset 10 kielellä)

SISÄLLYSLUETTELO


1. Tarina jättiläisistä ja suurista kivistä
2. Tarina Kerimaan suuresta kivestä
3. Tarina vedenpaisumuksesta
4. Väinämöinen maailmaa luomassa
5. Alkuräjähdys
6. Väinämöisen miekka
7. Paasveen pirut ja pohut
8. Kerimäen kirkko – maailman suurin
9. Kerimaan golfkenttä
10. Tarina karhusta
11. Sylkynjärven suuret hauet
12. Kannantakainen-nimen historiaa
13. Rakkauden polku
14. Tarina Aleksanteri Nevalaisesta
15. Iku-Tieran sotilassuku
16. Väinämöinen Kiinan historiassa eli Väinämöinen Kiinan kulttuuria rakentamassa
17. Kiinan taivaallinen järjestys
18.Tarina Väinämöisestä ja Apinakuninkaasta
19. Amiraali Zheng He’n 8. löytöretki
20.Väinämöinen nousevan auringon maassa
21.Väinämöinen antiikin Kreikassa
22.Väinämöinen Mesopotamiassa
23. Gilgamesh
24. Noah ja Nimrod
25. Väinämöinen Edenin paratiisissa
26. Väinämöinen ja Atlantiksen tuho
27. Vapaamuurarijärjestön synty
28. Ahmad Ibn Fadlanin tutkimusmatka
29. Ajanlaskun alku
30. Tarina Joulupukista
31. Joulupukki palkkaa apulaisia

Historiallinen aikajana
 

1.TARINA JÄTTILÄISISTA JA SUURISTA KIVISTÄ

Muinaisina aikoina jää peitti alleen puolet maapiiristä. Jään Valtakunnassa asuivat jättiläiset,
kerit eli kääpiöt, peikot, hiidet, noidat ja kokonainen liuta erilaisia maahisia ja menninkäisiä. Jättiläiset kävivät taistelua ihmisiä vastaan ja peikot pelottelivat pimeissä metsissä kulkijoita. Ihmiset olivat pieniä mutta sitkeitä ja aurinko oli heidän puolellaan. Vähitellen ihmiset vaelsivat yhä pohjoisemmaksi ja Jään Valtakunta pieneni pienenemistään. Jättiläiset ja peikot joutuivat siirtymään ihmisten tieltä yhä kauemmaksi Pohjan perukoille.

Lopulta jättiläiset raivostuivat elintilansa pienenemisestä. Sulavan jään alta paljastui rosoisia kallioita. Jättiläiset repivät kallioita rikki ja alkoivat viskellä suuria kivenlohkareita ihmisten päälle. Eräs tällainen lohkare on nykypäivän Kerimaassa, mutta niitä on myös joka puolella Suomea, Skandinaviaa, Baltiaa ja jopa Euroopassa asti. Euroopassa niitä kutsutaan megaliiteiksi. Ihmiset rakensivat lohkareista palatseja, patsaita ja salaperäisiä rituaali-monumentteja (Stonehenge). Eräät pisimmälle viskatut kivet löytyvät Mekassa ja Australian Ayers Rockissa asti.

2. TARINA KERIMAAN SUURESTA MEGALIITTI-KIVESTÄ

Muinaisina aikoina koko maailmaa maanpiiriä peittävä jää alkoi sulaa ja Jään Valtakunta siirtyi hitaasti pohjoisemmaksi. Jään Valtakunnan asukkaat, jättiläiset, alkoivat vihoissaan heitellä suuria kivenlohkareita etelään.
Väinämöinen, vanha tietäjä, asusteli ja kuljeskeli kotiseudullaan Kerimaassa, kun valtavan suuri kivi tömähti hänen vierelleen.

Väinämöinen ihmetteli kiveä ja lausahti:
   ”Onpa kivellä kokoa
   leveyttä lohkareella
   sata syltä sivullansa
   viisi virstaa vierellänsä”


(Kalevalaan sisältymätön runo)

Väinämöinen rakensi kivenlohkareen alle erämaakämpän, jossa hän vaellus- ja kalastusretkillään asui. Hyvä oli hänen onkia siikoja ja taimenia Kannantakainen-järvestä ja keräillä makoisia marjoja ja sieniä lähimetsistä. Joskus hän hiihti hirven kiinni Huosion synkässä korvessa. Useimmiten kuitenkin hän kuljeskeli taloissa ja kartanoissa kertoilemassa tarinoita, soittamassa kannelta ja pelehtimässä piikatyttöjen kanssa.
 

.


3. TARINA VEDENPAISUMUKSESTA

Lähes kaikissa vanhoissa legendoissa ja uskonnoissa on kertomus suuresta vedenpaisumuksesta. Vedenpaisumusmyytti löytyy yli 150 kansalta ja erilaisia versioita on satoja. Kaikki myytit sisältävät yhteisiä piirteitä. Useat arvostetut tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että myytit perustuvat todelliseen tapahtumaan esihistorian alkuhämärissä.

Mitä oikein tapahtui? Erään varhaisen Kalevala-version mukaan aikojen alussa Alkumeri peitti maanpinnan lukuisten ikuisuuksien ajan. Nuori Väinämöinen kellui yksikseen valtavassa meressä satoja vuosia eikä hänellä ollut muunlaisesta elämästä tietoakaan. Eräänä päivänä Väinämöinen sai ankaran lihaskrampin ja vajosi meren pohjaan kilometrien syvyyteen.

Jos siinä olisi ollut joku toinen, tilanne olisi päättynyt huonosti, mutta Väinämöinen oli siihen aikaan nuori ja voimiensa tunnossa. Hän takoi nyrkeillään merenpohjaa ja maankuoreen syntyi reikä. Vesi alkoi valua maankuoren sisään, tuliseen pätsiin. Vedenpinta alkoi laskea ja merestä paljastui vuoret, rotkot ja tasangot. Aikansa vettä valutettuaan Väinämöinen vieritti reiän päälle suuren kiven tulpaksi, ettei kaikki vesi maan pinnalta katoa. Väinämöinen ponnisti pohjasta pinnalle ja katseli maailmaa hämmästyneenä. Siinä ympärillä avautui Kerimaa ja koko maan ääri. Oli Kannantakainen ja Sylkynjärvi, hieman kauempana Puruvesi ja Saimaa. Joet kohisivat ja kostea maa alkoi kasvaa puita ja pensaita.
Vielä tänäkin päivänä Kerimaan Kannantakaisen järven pohjoispäässä kymmenien metrien syvyydessä on suurella kivenlohkareella suljettu aukko, joka johtaa maankuoren syvyyksiin. Nykyisin Kerimaan Kannantakainen pieni mutta kalaisa järvi. Sukeltajat voivat sen kiven nähdä järven pohjassa. Sitä kiveä ei kannata siirtää, koska silloin loputkin maapallon järvet ja meret syöksyisivät maankuoren sisään.

4.VÄINAMÖINEN MAAILMAA LUOMASSA eli Väinämöinen Afrikassa

Maailman kansojen keskuudessa kerrotaan monenlaisia luomistaruja. Juutalaisuudella, kristinuskolla ja islamilla on yhteneväinen käsitys yksijumalaisesta syntyprosessista. Sumerilaisilla, egyptiläisillä, kreikkalaisilla, kiinalaisilla ja monilla muilla kansoilla ja kulttuureilla käsitys maailman luomisesta on paljon kirjavampi.

Kun Elias Lönnrot kokosi pitkillä vaellusmatkoilla perimätietoa Suomen kansalliseepokseen Kalevalaan, aineistoa löytyi valtavasti. Hän huomasi, että aineisto oli ristiriitaista ja useista keskeisistä henkilöistä ja tapahtumista on toisistaan poikkeavia versioita eri paikkakunnilla.
Elias joutui jättämään kirjaksi julkaistavasta Kalevalasta pois monet rinnakkaisversiot. Maailman luomisesta on monia versioita. Joidenkin mukaan Väinämöinen loi maailman, joissakin hän oli ensimmäinen ihminen ja joissakin versioissa hänellä oli vain avustajan vähäinen rooli.

Maailman luomisessa Väinämöisellä riitti puuhaa. Piti kuljeskella ympäri maanpiiriä ja asetella vuori sinne, järvi tänne, sademetsää tuonne, koivikkoa pohjoiseen, palmupuita etelään. Etelän ja pohjoisen väliin hän piirsi päättymättömän viivan merkiksi auringolle. Sen viivan kohdalle hän määräsi auringon paistamaan keskipäivän aikaan ja määräsi että siinä kohdalla yön ja päivän tulee olla yhtä pitkät. Väinämöinen piirsi maahan ja veteen myös joukon vaaka- ja pystysuoria apuviivoja helpottamaan liikkumista ja etäisyyksien laskemista. Aikojen myötä nuo viivat ovat suuremmaksi osaksi kadonneet, mutta tiedemiehet ovat onnistuneet kehittämään välineitä, joilla noiden viivojen sijainti on mahdollista edelleenkin selvittää.
Maanpiirin keskiviivalta vielä eteenpäin kulkiessaan eräässä leveässä rotkolaaksossa Väinämöinen kohtaisi tummapintaisia olentoja, jotka hän nimesi ihmisiksi. Väinämöinen kertoi ihmisille pohjoisista maista, monista kauniista paikoista ja hyvistä asuinalueista. Siellä pohjoisessa on hyvinvointivaltakunta, Väinämöinen vakuutti. Niinpä joukko ihmisiä lähti vaeltamaan pohjoiseen. Sillä matkalla monilla ihonvärikin muuttui vaaleammaksi. Matkalla ihmiset jakautuivat eri heimoihin ja klaaneihin ja perustivat kotejaan joka puolelle maanpiiriä.

Väinämöinen antoi ihmisille monet hyvät sanat ja taiat. Hän neuvoi tulen syntysanat, loitsut raudan valmistamiseen, sanat veren seisauttamiseen, taidot työkalujen ja metsästysaseiden tekemiseen, antoi heille viljan siemenet ja monet muut tarpeelliset asiat.

Ihmiset olivat kiitollisia, ylistivät Väinämöisen viisautta ja ystävällisyyttä ja lupasivat huolellisesti noudattaa annettuja käyttöohjeita. Mutta ei aikaakaan, Väinämöisen käännettyä selkänsä ja jatkettua matkaansa, jo olivat ihmiset toistensa kimpussa. Jousilla ja nuolilla ampuivat toisiaan ja puunkaatoon tarkoitetuilla kirveillä hutkivat toisiaan minkä ehtivät. Myöhemmin tämän kaiken kuultuaan Väinämöistä ankarasti kadutti, että oli mennyt tärkeät tiedot ihmisille antamaan.

5. ALKURÄJÄHDYS – TARUN JA TIETEEN KOHTAAMINEN

On eräs maailman luomiseen liittyvä Väinämöis-tarina, joka on hämmästyttävästi yhdenmukainen nykyisen alkuräjähdykseen perustuvan tieteellisen syntyteorian kanssa.
Vanhimman ugrilaisen perimätiedon mukaan aikojen alussa Väinämöinen ajelehti loputtomassa tyhjyydessä, vitivalkoisessa pimeydessä vailla päämäärää, ilman ajankulumista syvässä hiljaisuudessa. Päivänä eräänä liikaa avaruuspölyä nieltyään Väinämöisellä kipristi vatsassa ja häneltä pääsi valtava pieru. Tapahtui alkuräjähdys, maailma alkoi syntyä valon nopeudella ja aika alkoi kulua.

Siitä Väinämöinen lausumaan:
   "Olipa paukku pahanlainen, pieru pitkä pirunmoinen
    roiske kauas ropisi, laaki laajalle levisi

   Siitä syntyi elollinen, tyhjä tuli täytetyksi
   Aika alkoi kulua, päivät juosta jolkutella
   vuodet virtana vieriä, vuosisadat sujutella"


Näin yhdistyvät luomiskertomukset ja tieteellinen maailmankuva.

6. VÄINÄMÖISEN MIEKKA

Aikoinaan tietäjäkuningas Väinämöinen järjesteli maanpiirin poliittisia ja taloudellisia asioita. Yleensä hän ratkaisi vaikeatkin asiat kanteleen soitolla tai loitsuja lausumalla. Erään kerran kuitenkin maailmanpoliittinen tilanne ajautui niin pahaan konfliktiin, että kanteleen soitto ei enää riittänyt. Pohjoisen liittoutuman väkevä naisjohtaja Louhi ja Kalevalan kuulu seppämestari Seppo Ilmarinen olivat joutuneet vakavaan riitaan keskenään. Ilmarisen mielestä Pohjoinen liittouma oli jättänyt maksamatta hänen asiallisesti ja sopimusten mukaan valmistaman ja toimittaman Sampo-merkkisen rahantekokoneen.

Ehkä sukulaisuus vaikutti, mutta joka tapauksessa tietäjä Väinämöinen asettui riidassa veljensä seppä Ilmarisen puolelle. Väinämöinen pyysi Ilmarisen takomaan itselleen kunnon miekan, riitojen sovittelijan. Ilmarinen teki työtä käskettyä:
   "Takoi miekan mieltä myöten, kalvan kaikkien parahan,
    jonka kullalla kuvasi, hopealla huolitteli."

   (Kalevala: 39. runo)

Rankaisuretki Pohjolaan onnistui suurin piirtein, vaikka taistelun tiimellyksessä itse Sampo katosi mereen. Väinämöisen miekka täytti tehtävänsä erinomaisesti. Sen sai katkerasti kokea Pohjoisen liittouman soturit, joita Väinämöinen niittää miekallaan kuin nauriin naatteja. Muitakin maineikkaita urotekoja Väinämöinen miekallaan teki.
Vakiinnutettuaan rauhan maanpiirin Väinämöinen hylkäsi hyvän miekkansa tarpeettomana ja tökkäsi sen eräällä vaellusretkellään kiveen. Satoja vuosia myöhemmin sen veti kivestä eräs varhaiskeskiaikainen nuorimies, jota runoilijat sittemmin kutsuivat nimellä kuningas Arthur.
Väinämöisen nimi siellä seuduin vääntyi muotoon Merlin.

7. PAASVEEN PIRUT JA POHUT

Jääkauden sulamisvedet ja raskaan jään aiheuttamat painanteet loivat Suomen satatuhantiset kauniit järvet. Järvirikkain alue on itäisessä Suomessa, Savossa ja Karjalassa, Eräs mystinen järvi on Paasvedeksi, Paasivedeksi tai Paasseläksi kutsuttu järvi, joka kuuluu laajempaan Oriveteen ja on osa Suur-Saimaan vesistöä. Oriveden Paasselkä sijaitsee Kerimaan lähistöllä. Paasivesi on 10 km pituinen soikea ja syvä järvi. Se on ollut aina mystinen ja pelottava paikka ihmisille. Paasveden ympärillä tapahtuu outoja asioita ja kummallisia valoilmiöitä. Vanhan kansan perimätieto kertoo Paasveen piruista.

Paasveen piru on valoilmiö, jonka lukuisat savonrantalaiset ovat kolmen vuosisadan aikana nähneet. Tuoreimmat havainnot ovat joulukuulta 2003 ja kesältä 2005. Paasveen piru on erittäin nopeasti paikasta toiseen liikkuva, kirkas valopallo. Piru kommunikoi ihmisen kanssa pääasiassa liikkeen avulla. Ensiesiintymisellään 1700-luvun alussa se on merkinnyt rajan savolaisten ja karjalaisten heimojen kalastusalueiden välille. Se on siis ollut eräänlainen rajahaltia. Joillekin piru on neuvonut hyviä kalastusapajia. Lapsionneakin Paasveen pirun tiedetään tuoneen. Enimmäkseen piru näyttäytyy hyväntahtoisena. Se ei ole mikään nopeasti ohimenevä ilmiö, vaan saattaa seilata näkyvissä puolikin tuntia ja saattaa muuttaa väriään ja muotoaan.
Tiedemiesten mukaan Paasvesi on kraatterijärvi, joka syntyi n. 200 miljoonaa vuotta sitten meteorin iskeydyttyä maahan. Vanha kansa ja suullinen perimätieto tietää ja tuntee asian alkuperän paremmin. Muinaisaikana pohjoisnavalla asuvat vihaiset jättiläiset viskoivat suuria kiviä ihmisten päälle. Jättiläisistä suurin, Ymir nimeltään, heitti kerran kilometrin korkuisen kivipaaden, mikä putosi Oriveteen, upposi syvälle ja roiskautti vettä ympärilleen niin että Suur-Saimaan kaikki järvet syntyvät. Tästä kivijärkäleestä, kalliopaadesta, järvi sai nimensä. Pahaksi onneksi se kivi oli maahisten ja haltijoiden kotikivi ja näin nämä menninkäiset tulivat kiven mukana Savoon ja ovat sen jälkeen kiusanneet ihmisiä ja pelotelleet heitä virvatulilla ja muilla oudoilla ilmiöillä. Toki joukossa on myös hyväntahtoisiakin menninkäisiä kuten kerit ja tontut.

Tällainen on tarina Oriveden Paasveestä ja sen mysteereistä. Tarina sisältyy Sulo Strömbergin v. 2006 ilmestyneeseen kirjaan "Tarinoita Paasveen piruista ja pohuista". Painos on loppuunmyyty, mutta löytyy kirjastoista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paasselk%C3%A4
Englanti: http://www.wondermondo.com/Countries/E/Finland/SSavonia/PaselkaDevils.htm

8. KERIMÄEN KIRKKO – MAAILMAN SUURIN PUUKIRKKO

Kirkon esihistoria (aiemmin tuntematon perimätieto)
Muinaisaikojen Kerimaassa, jota myös Kalevaksi kutsutaan, oli maailman parhaat riistamaat ja antoisimmat kalavedet. Toisaalta ne olivat siihen aikaan synkkää ja pelottavaa korpea, jossa asustivat peikot, hiidet, haltijat, maahiset ja muut lukuisat metsänhenget.  Niin rohkeaa erämiestä ei ollut, joka olisi lähtenyt näille salomaille ennen kuin oli suorittanut asiamukaiset uhrit ja rukoukset kaikille tarpeellisille jumalille.
Kerimaan suuri megaliittikivi oli eräs tärkeimmistä pyhistä paikoista, jonne väki kokoontui erityisesti keskikesän juhlan aikana. Kesäjuhlat alkoivat shamaanien rukouksilla ja uhritoimituksilla ja jatkuivat sitten riehakkaina kesäjuhlina viikon verran.  Suuri kokko sytytettiin jättikiven juurelle ja sen ympärillä vanhat ukot kertoilivat juttujaan, akkaväki juoruili ja nuoriso hyppäsi piirileikkejään ja katsasti sopivia puolisoehdokkaita.

Kristinusko saapui aikanaan, ensin idästä tuli Bysantin usko ja myöhemmin Svean Erik-kuninkaan tuoma paavin erilainen versio samasta uskosta. Kalevalaiset soturit evät vähällä hylänneet vanhoja luotettavia jumaliaan, vaikka olihan niiden suunnaton lukumäärä hieman rasittava kun uusi Jeesus-usko tarjosi tilalle yhden jumalan vaihtoehdon. Jumalien ja haltijoiden suunnaton lukumäärä koituikin satojen vuosien kuluessa vanhan uskon tuhoksi.  Mutta ennen sitä tarvittiin monta ristiä edellään kantavaa sotajoukkoa niin idästä kuin lännestä kovakalloisten kalevalaisen käännyttämiseksi. Kalevalaisia oli siinä vaiheessa alettu kutsua uusilla heimonimillä; oli hämäläisiä, karjalaisia, suomalaisia ja lopulta savolaisia. Tietysti oli myös lappalaisia, joita ei yleensä pidetty kalevalalaisina.

Bysantin papit hyväksyivät vanhat palvontapaikat ja sovittelivat vanhaa ja uutta uskoa rauhanomaisesti yhteen.  Sen sijaan paavin ristiritarit ja piispat olivat paljon ärhäkkäämpiä. Vanhat uhrilehdot hakattiin nurin, seidat kaadettiin ja palvontapaikat hajotettiin. Kerimaan suuren pyhättökiven uhripaikka oli aluksi korvattu pienellä kristillisellä alttarilla. Suurta megaliitti-kiveä kutsuttiin hetken aikaa Väinämöisen kirkoksi. Sitten tulivat Svea-kuninkaan lähettämät rautapukuiset sotilaat ja tiukkailmeiset papit ja piispat, joiden käskystä metsäalttari hävitettiin.

Kiivas piispa määräsi alttarin siirrettäväksi pois Kerimaalta kymmenen kilometrin päähän uudelle paikalle, kauniin Puruveden rannalle eikä sitä saanut enää kutsua Väinämöisen kirkoksi. Sinne piispojen oli helpompi päästä hevoskyydillä saarnaamaan latinankielellä kansalle synnintuntoa. Väki oppi palvelemaan uutta jumalaa, joka vakiinnutti lopullisesti asemansa savolaistenkin keskuudessa.
Kalevala-Kerimaan mukaan uutta paikkaa ryhdyttiin kutsumaan nimellä Kerimäki, koska se sijaitsi korkealla mäellä kauniin Puruveden rannalla. Keri tarkoittaa kääpiöitä.  Kerit asuivat mäellä ennen ihmisten saapumista.  Joitakin kerejä tosin vilahtelee edelleen korpimetsissä ja erityisesti joulun aikaan talojen nurkissa.

Kului vielä muutama sata vuotta ja paikalle rakennettiin uusi uljas kirkko.
Sen verran oli kyläläisissä vielä vanhaa Väinämöis-henkeä, että kirkosta päätettiin tehdä kerralla maailman suurin.

Kerimäen nykyinen kirkko
1800-luvun keskivaiheilla Kerimäen seurakunnassa oli väkeä n. 10 000 henkeä, mutta seurakunnalla ei ollut omaa kunnollista kirkkoa. Sellaista alettiin suunnitella ja tavoitteena oli, että kirkkoon piti mahtua kerralla puolet seurakunnan jäsenistä. Kirkkoa rakennettiin useita vuosia ja rakennustyöhön osallistui ammattimiesten lisäksi satoja seurakuntalaisia. Kirkko valmistui v. 1848 ja se on Suomen suurin kirkko ja maailman suurin puukirkko.

9. KERIMAAN GOLFKENTTÄ

Kerimaalla on upea 18-reikäinen golfkenttä. Mittavien korkeuserojensa johdosta se on erikoinen, lähes uniikki koko maailmassa. Kentän 30-vuotisjuhlat ovat tulossa muutaman vuoden kuluttua.

Golfin tapaista peliä pelattiin Kerimaan läheisyydessä jo tuhansia vuosia sitten, arkaiseen Kalevalan aikaan. Pelivälineenä oli nuija eli karttu. Sana karttu saattaa olla pohjana golfmailan nykyiselle nimitykselle, vaikkakin sanan alkuperää on etsitty niin Skotlannin murteesta kuin hollannin kielestä. Kerimaan muinaishistorian tutkijat ovat melko yksimielisiä karttu-nimityksen kulkeutuneen Eurooppaan jo ennen ajanlaskun alkua.

Kalevalan aikaan golfpalloa vastasi nyrkinkokoinen kovasta koivupuusta veistetty pyöreä tai monisärmäinen pallo. Toinen valmistustapa oli solmia tiivis pallo hirvennahkasuikaleista ja kovettaa se suolavedessä.

Tämän pelin muinaishistoriasta on säilynyt vain hyvin vähän viitteitä. Perimätiedon mukaan pelin oli keksinyt seppä Ilmarinen ja pelin nimi olisi ollut ”Ilmarisen karttupallo”. Sitä pelasi ilmeisesti vain eri heimojen parhaimmat soturit. Naisilta peli oli kielletty vaikka Kalevan muinaishistoriassa nainen oli hyvin tasa-arvoinen miehen kanssa. Kansan keskuudessa suositumpi ja helpompi pelimuoto oli nimeltään kyykkä jota pelattiin samalaisella kartulla, mutta heittämällä se kohti pystyyn asetettuja puukeiloja.

Erään tarinan mukaan Väinämöinen opetti pallopelin tuhansia vuosia sitten etelä- ja keski-Amerikan alkuasukkaille. Pian Väinämöisen lähdön jälkeen nämä kehittivät pelistä julmemman version. Siinä pelipallona käytettiin hävinneiden joukkueiden pelaajien pääkalloja.


Tästä muinaisesta pallopelistä on sittemmin kehittynyt myös amerikkalainen baseball ja suomalainen pesäpallo.


Alun alkaen pelin ideana oli lyödä kartulla palloa kohti puussa olevaa tikan pesäkoloa. Pelaajia oli kymmenkunta. Ensimmäisenä koloon pallonsa lyönyt oli voittaja. Sittemmin peli laajentui siten että valittiin seitsemän sopivalla etäisyydellä toisistaan olevaa puuta, jotka kaadettiin ja puun kantoihin koverrettiin reikä. Pelaajien tuli osua vuorollaan jokaiseen reikään. Pelaaja joka sai lyötyä ensimmäisenä pallon kaikkiin reikiin, oli voittaja.
Kerimaan nykyinen golfkenttä

Kun Kerimaan lomakylä rakennettiin 1980-luvulla, toivottiin alueelle erilaisia aktiviteetteja. Siihen aikaan golfin suosio oli maailmalla ja Suomessa kovassa nousussa. Kenttiä suunniteltiin ja rakennettiin eri puolille kiihtyvällä vauhdilla.

Kerimaan silloiset puuhamiehet halusivat alueelle golfkentän. Alue oli mökkikylää lukuun ottamatta sankkaa metsää ja korkeita kukkuloita. Golfkenttä-ajatukselle naurettiin ja sitä pidettiin mahdottomana. Puuhamiehet eivät pilkasta lannistuneet vaan selvittivät kuka oli sen hetken paras golfkenttä-suunnittelija. Selvisi että amerikkalainen Roland Fream oli paras. Puuhamiehet ottivat häneen yhteyttä kirjeitse ja pyysyvät suunnittelemaan Kerimaalle golfkentän. Roland, joka tuskin oli edes kuullut Suomesta, torjui ehdotuksen kertomalla, että hänellä oli työlistalla parisen kymmentä kiireisesti suunniteltavaa kenttää Kaliforniasta Thaimaaseen. Puuhamiehet eivät luovuttaneet vaan seuraavaksi he lähettivät Rolandille valmiiksi maksetun lentolipun Suomeen. Niin Roland saapui käymään pikaisesti Suomessa ja hänelle esiteltiin Kerimaan alue. Rolandia kuljetettiin umpimetsiköissä, kukkuloilla ja pienten järvien rannoilla. Puuhamiehet alkoivat hiljalleen jo itsekin tajuta golfkenttä-ajatuksensa mahdottomuuden. Mutta silloin Roland totesi yllättäen:
- Pojat, tämähän on huikea paikka. Tähän minä suunnittelen golfkentän.

Roland siirsi kaikki muut kiireiset kenttäprojektit työpöydältään ja aloitti välittömästi kentän suunnittelun. Niin golfkenttä syntyi ja se avattiin virallisesti v. 1990. Vuosina 1990 ja 1991 se listattiin Suomen parhaimmaksi kentäksi.
Jälkeenpäin Roland Fream kertoi: -Jumala loi Kerimaan, mutta minä rakensin sinne golfkentän.

10.TARINA KARHUSTA

Kauan sitten muinaisina aikoina, sen jälkeen kun Väinämöinen oli lähtenyt Kerimaasta seikkailuretkilleen, saapuivat Kerimaan metsiin pelottavat sudet. Sudet olivat suurikokoisia, villejä ja nälkäisiä. Kerimaan runsas eläimistö, hirvet, peurat, jänikset, oravat, villisiat, jopa monilukuiset ja monilajiset linnut, kaikki olivat kauhuissaan. Sudet vainosivat yhtäläisesti kaikkia eläimiä.

Viimein viisas pöllö päätti, että asialle on tehtävä jotain. Hän lähetti varikset ja korpit viemään sanaa kaikille metsäneläimille kokoontua aamupäivällä, jolloin sudet nukkuivat, Kerimaan Suuren Kiven lähellä olevalle aukiolle. Eläimet saapuivat kokoontumispaikalle varovasti, kaiken aikaa taakseen ja ympärilleen vilkuillen. Vähitellen ne saivat rohkeutta toisistaan. Pian kaikki valittivat yhteen ääneen susien julmuutta. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän mitä pitäisi tehdä.

Lopulta viisas pöllö otti puheenvuoron. "Meidän on lähetettävä sana Väinämöiselle ja kerrottava mitä täällä tapahtuu. Vain hän pystyy saamaan sudet kuriin".

"Mutta emme tiedä missä Väinämöinen on. Hän voi olla yhtä hyvin Pohjolan pidoissa kuin Saarenmaan soitannoissa. Tai idän shamaanien vuosijuhlilla tai Etelän emäntien piirakkapidoissa. Väinämöinen on nopealiikkeinen ja viihtyy varsinkin naisseurassa.
"Meidän on lähetettävä viestinviejät joka suuntaan", päätti viisas pöllö. Porot menkööt pohjoiseen, peurat koilliseen, ilvekset juoskoot itään ja ketut kaakkoon. Hirvet lähtevät etelään, lokit lentäkööt lounaaseen, varikset länteen suuren meren yli ja sopulit laumana luoteeseen. Joku ryhmä tavoittaa Väinämöisen ja kertoo surkeasta tilanteestamme".

Kaikki totesivat pöllön olevan oikeassa. Kukin viestinviejä lähti määrätylle reitilleen ja muut eläimet menivät piiloon Suuren Kiven alle. Kului päiviä, vierähti viikkoja, sitten kuukausia ja vuosia. Viestinviejiä alkoi palailla tuloksettomilta matkoilta. Ei ollut näkynyt Väinämöistä idässä, ei etelässä eikä lännessä.

Viimein palasivat porot pohjoisesta iloissaan. Väinämöinen oli löytynyt kuin löytynytkin Pohjolan pidoista. Väinämöinen oli suuresti vihastunut kuultuaan susien tuhotöistä omilla kotikonnuillaan.
"Itse en täältä malta lähteä susille lakia lukemaan" hän sanoi poroille, "mutta asetan teille uuden suojelijan, metsänkuninkaan, joka pitää sudet kurissa."
Väinämöinen oli tehnyt mahtavan taian ja lukenut vielä päälle voimaloitsun. Siitä syntyi karhu, metsän kuningas.

Niin saapui karhu Kerimaalle ja laki ja järjestys palasi saloseudulle.
Siitä alkaen karhut ovat olleet Kerimaan suojelijoita. Tänäkin päivänä Karhuperhe-veistos on Kerimaan rajalla vartioimassa, etteivät sudet pääse Kerimaahan eläimiä tai ihmisiä hätyyttämään.
Karhu oli niin arvostettu ja kunnioitettu että sitä ei saanut sanoa karhuksi vaan piti käyttää kiertoilmaisua. Siten karhulle syntyi 99 nimeä.

Karhu-tarina kalevalaisten runonlaulajien mukaan
(tutkija Pekka Nurmisen löytämä runo)

Vaka Vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen,
loihti maat, loihti veet,
synnytti salot sammaleiset, vuoret kiiltokiviset
asetteli metsät pellot, viritteli viidakkoiset
synnytteli oravaiset, jänöt jängälle asetti,
Hirvivasat vainioille, peurat pelloille komensi
Kanat orsille omille, tammat tallien perille
Lahnat lampiin asetti, lohet virran vastukseksi

Vaka Vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen,
emo ehon elämän, maamo mantujen maisien
luoja luonnon lukuisan, tekijä tositekojen
luki luvut, laati lait
käskyt kaikelle asetti, säännöt suvuille sovitti
kertakiellot kymmenille, torut toiset tuhansille.

Hyvä oli eläinten eleä, ötököiden oleskella
metsissä Savon salojen, vieressä Kerin kivien
Kunnes tuli sutten lauma, viurusilmäisesten väkeä.
Rikkoi rauhan hurjat hukat, pedot pelon paisutteli.
Tappoit Taku-oravaisen, Tikun pienen pelotteli
surmasivat satakielen, hengiltä hevon otti
söivät sorsat suurukseksi, jänöt jälkiruokaseksi.

Siitä itku ilmosille, suru suuri seutuville
Kauhu Kerin ketosille, Kalevalan kankahille
Kuka meijät pelastaisi, pelastaisi parantaisi
säästäisi suen suusta, hukan hampaista hakisi
Kuka soimaisi sortajata, vihulaista varottelisi

Se on vanha Väinämöinen, sankari Suomen salojen.
Se on apu ahinkoisten, pelastaja pikkaraisten,
tietäjä syntyjen syvien, taitaja taikatapojen.


Vaan mistä löytyy Väinämöinen, mistä löytyy, mistä näkyy
ei lö'y Kerin kallioilta, ei Väinölän vainioilta,
Eipä nävy Huosiolla, Torappalan tantereilla
ei Silvolan siimeksessä eikä Anttolan aitasilla
Eipä nävy, eipä kuulu
Missä Vanha Väinämöinen, kussa kuulu kulkevainen
iä'ssa vai lännessä
hameen helmoissa eteläisten
vaiko pioissa pohjan piikain

Mene poro Pohjolahan, hirvas hölky jänkämaalle
kettu kaakkoon käpsi, lokki lennä luotehesen
ilves itään loiki, sarvikruunu Saarenmaalle
etsi vanha Väinämöinen, löyvä tietäjä tosien,
pelastaja pikkuruisten, surma suen sukujen.


Eipä löy'y Väinämöinen, eipä löy'y eipä nävy.
Ei ole nähty, ei ole kuultu, toivottu on tulevaksi
Naiset nuoret naurattamaan
pienet piikaset pillittämään.
Ei ole nähty, ei ole kuultu
vakuuttelee vaimoväki, huokailevat kultahiukset
Toivottu on tulevaksi, tervetulleeks toettu.

Viimein löytyi Väinämöinen, tavoitettiin tietäväinen.
Pohjan pihojen periltä, Sariolan summasilta
Louhi-rouvan rinnuksilta, kassapäitten kammarista.

Poro kertoi vainoviestin, vaikeroitsi vainovirren.
Sorto suuri Savonmaassa, kauhu koko Kalevalassa.
Sinne tuli sutten lauma, viurusilmäisesten väkeä,
rikkoi rauhan hurjat hukat, petoset pelon paisutteli.
Tappoit Taku-oravaisen, Tikun pienen pelotteli
surmasivat satakielen, hengiltä hevon otti,
söivät sorsat suurukseksi, jänöt jälkiruokaseksi.

Siitä suuttui Väinämöinen, Vaka vanha vihasteli,
murti suuta, väänsi päätä, harvaa haiventa harosi.
Vai on suet suuna päänä,
hukat hurjana Huosiolla
kimpussa Tapion karjan, kiusahenkinä heiveröisten

Täst en jou'a kurinpitoon,
pääse pakoon piikasilta.

Sinne laulan uuven urhon, laususkelen lakimiehen.
Karhun kerron kuninkaaksi, mesikämmenen mestariksi,
kontion lain lukijaksi, poloisien puoltajaksi.

Loitsui Väinö virret vahvat, synnytteli syntysanat
Tuli karhusta kuningas, otsosta oravan turva
kontiosta sutten surma, väkivahvasta vartija
Susilaumat karkuutteli, petoset pois pelotteli
rauha palas rantateille, sopu Savon salomaille

 

11. SYLKYNJÄRVEN SUURIN HAUKI

Kerimaan Sylkynjärven rantamilla asusteli aikoinaan kaksi kovaa kalamiestä, Kerimaan Matti ja Tihviin Taavetti. Aina kohdatessaan äijät innostuivat kehumaan suuria kalasaaliitaan.

”Toissa päivänä sain Sylkystä tosi ison hauen”, kertoi Tihviin Taavetti. ”Kun naapurit sen mittasivat, niin pituutta oli kymmenen metriä”

”Ei tuo vielä iso ollut”, tokaisi siihen Kerimaan Matti. Minä sain eilen illalla niin ison hauen, että kun avasin rannalla sen vatsaa, niin sieltä löytyi viime viikolla tuulastusreissulla kadonneet Silvolan kylän 14 kalastajaa ja kirkkovene, jolla olivat olleet yöllä tuulastamassa. Veneen keulassa paloi vielä tuulastuslyhty”.
 
Tihviin Taavetti katseli Mattia epäuskoisena. ”Nyt Matti taisit valehella, tuota en usko”.

Matti oli hetken hiljaa, katseli alta kulmiensa Taavettia. ”No, jos sinä pudotat siitä sinun hauen pituudesta viisi metriä, niin minä voin sammuttaa sen keulalyhdyn”.

12. KERIMAAN LOHILAMPI - Kannantakaisen nimen historia

Kerimaan kalaisa lohijärvi on nimeltään Kannantakainen. Monet ovat miettineet mistä se on saanut kummallisen nimensä. Nimi syntyi seuraavalla tavalla:

Aikojen alussa kalevalaiset sankarit Ilmarinen ja Lemminkäinen kulkivat kalassa "pitkin Kalevalan kankahia, Puruveden pientareita".  Heillä oli veneen pohjalla vähänlaisesti saalista, kun he Sylkynjärvellä soudellessaan kohtasivat Väinämöisen. Väinämöisen selässä olevassa tuohikontissa "pursui pulskat lohikalat, väkäleuat värähteli, satamäärin siikasia, ahvenia auvoisesti".
Siitä Ilmarinen lausumaan: "Kas sie veli Väinämöinen, kalastaja miun mieleheni, mist oot saanna kalat kauniit, lohet loistavat löytännä, missä tuo on paras pyyntipaikka, kala-aittas kaukahinen". 

Siihen vastasi Väinämöinen:  "Voi sie veli Ilmarinen, taivon kannen takoja, Sammon suuren synnyttäjä, toki saatan sulle sannoo, salaisuuen sammaltaa, tieon tienoosta toentaa, paljastaa parraan kalapaikan".  Niin Väinämöinen kertoi Ilmariselle ja Lemminkäiselle että paras kalajärvi lähitienoilla on heti tuossa kannaksen takana.

Siitä alkaen sitä järveä on kutsuttu nimellä Kannantakainen ja se on hyvä kalapaikka vielä tänäkin päivänä.  Kalastuslupia saa ostaa Kerimaan vastaanotosta.

Lähde: vanhat kansantarinat ja Kerimaan lomakylän aktiviteettihinnasto

13. KERIMAAN RAKKAUDEN POLKU

Väinämöisen aikamiespoika Saamu oli yksinäinen metsästäjä, joka oli alkanut tuntea rinnassaan kummallista kaipausta. Saamu kuljeskeli metsissä ja pistäytyi harvoin kylillä. Kylillä hänen katseensa entistä useammin etsiytyi talojen tyttäriin. Nuoret neidot eivät välittäneet oudosta metsäneläjästä. Kultakutriset neitoset alkoivat vaivata Saamun unia ja häiritä metsästykseen keskittymistä siinä määrin, että Saamu päätti lopulta mennä kysymään neuvoja kokeneemmilta Kalevan miehiltä. Morsiamen löytäminen oli Saamua kaihertava kysymys.

Saamun setämies oli seppä Ilmarinen. Ilmarinen lupasi auliisti takoa Saamulle vaimon raudasta ja pronssista. Ilmarisella oli tästä kokemusta, olihan hän takonut itselleenkin kullasta oman emännän. Ilmarinen ylisti taotun vaimon hyviä puolia, ei nalkuta eikä kieltele, ei kulje kylillä tanhuamassa eikä katsele vieraita urhoja. Ilmarinen kertoi, että kultavaimonsa luovuttaa tiukan paikan tullen miehelleen jopa kultahipun hiuksistaan tai kultakolikon kupeestaan.
Saamua ei eloton patsas kiinnostanut. Hän meni kalevalaisen sotapäällikön Iku-Tieran luo kyselemään, miten hankkia vaimo.
Iku-Tieralla oli selvät neuvot: ”Nuorimies, varusta sotajoukko kylän poikamiehistä ja lähde naisenryöstömatkalle itään. Sieltä löytyy kaunottaria, tummia ja vaaleita, lempeitä tai kuumaverisiä. Varaa on valita kaunokaisista. Vaan varo tytärten veljiä ja kilpakosijoita. Tapa kylien miehet, etteivät lähde kostoretkelle.”

Saamua ei väkivaltainen ryöstöretki innostanut. Hän meni kuulun naissankarin Lieto Lemminkäisen luokse kysymään tämän menestyksen salaisuutta naisten parissa.
”Onhan minulla monet keinot naisten naurattamiseen ja piikasien pillittämiseen”. virkkoi Lieto Lemminkäinen. ”Mutta sinä kun olet tuollainen metsien mörökölli, niin varman lopputuloksen saat, kun lähdet kaukomaille naisen hakuun. Siellä Pohjolan jöröt miehet ovat kovin haluttuja naisväen keskuudessa. Kiinnostusta on niin nuorilla neitosilla kuin kypsemmillä kartanoiden emännilläkin. Tyttärille on helppo lemmet lirkutella, mutta aikaa se ottaa. Emäntien kosiminen sujuu nopeammin, kunhan huolehdit että isäntä on sillä aikaa muissa askareissa. Varo kuitenkin liian kauniita ja kopeita naisia. Varmin lopputulos on kun et etsi kaikkein kauneinta vaan tyydyt hieman vaatimattomampaan ulkonäköön ja korkeampaan ikään. Sellaisesta saat intohimoisen rakastajan ja uskollisen puolison. Pidä reki aina lähtövalmiina äläkä jää odottelemaan myötäjäisiä, jos kartanonherran puoliso matkaasi lähtee.”
Ei olleet Lemminkäisen neuvot Saamun mieleen. Hän meni viimein isoäitinsä Ilmattaren luokse. Ilmatar lastaan neuvoi: ”Mene Kerimaan suuren kiven luo. Siellä on tasainen polku, jonka kierrä kolmesti myötäpäivään ja kolmesti vastapäivään. Tee tämä viikon jokaisena päivänä. Mene sitten lauantaina väentupaan nuorten hyppelöihin. Valitse kaunein neidoista ja hyppää hänen kanssaan lemmentanssit aamuun asti. Hänestä tulee sinulle uskollinen puoliso. Aloita häämatka viemällä morsio Kerimaan lemmenpolulle. Kiertäkää polku kolmasti kumpaankin suuntaan. Se varmistaa hedelmällisyyden liitollenne ja rakkautta riittää yli ikuisuuden.”

Viisaan isoäitinsä neuvoja noudattamalla Saamu kohtasi korpikylien kauneimman neidon, Päivikin. Nuorenparin häitä juhlittiin Kerimaalla viikon ajan. Joka päivä he kiersivät Lemmenpolun ja rakastuivat toisiinsa entistä enemmän. Vuoden kuluttua Päivikki synnytti heidän ensimmäisen lapsensa. Lapsi nimettiin Saamu-Väinäksi isän ja isoisän mukaan.

Lemmenpolku on Kerimaalla vielä tänäkin päivänä. Sitä pitkin kulkeneet ovat sulhonsa ja morsiamensa löytäneet. Polun kulkeminen on vahva hedelmällisyysriitti
Sama tarina runomitassa:
Tarina Kerimaan Rakkauden polusta

Eleli korvessa Saamu Väinänpoika, sukua suuren shamaanin
Eleilevi, oleilevi, metsästeli, kalasteli,
keskellä Savon saloja, Kalevalan kankahia.

Ei ollut hyvä yksin olla, kaveritta kalastella,
Oman kanssa oleskella, kera itsen ihmetellä
Kaipuu kalloa kaihersi, virisi väkevä vietti:
mistä löytää neito nuori, mistä kuulla kumppania

Meni neuvoa kyselemään, vastauksia vaatimaan
luota Iki-Ilmarisen, suku-sedän syntymailta.
Jo neuvoi seppä Ilmarinen, kirjokannen kolkuttaja,
taivon kaaren takoja, seppä syntyjen syvien.

Taon sulle sulottaren, vaimon viehkeän valmistan
Onhan mulla kokemusta, taitoa tytön taonnasta
Itselle kultaisen kumppanin, sinulle immen ihanan
Nakuttelen naisenpuolen, rakentelen rautasesta
koristelen kultasella, hopealla huolittelen
viimeistelen vaskisella, hiukset silkistä sijoittelen
Posket punaan puolukalla, paksuksi poven poimutan
Lanteet laadin leveäksi, takapuolen taipuisaksi
sääret sorjaksi somistan, ranteet riuskaksi rutistan
Silmät tähdistä taittelen, kasvot kaarnasta kaiverran.
Joutsenelta kaulan keksin, tuoksun kedon kukkaista,

Vaan ei innostu Saama poika, yhdy ei tuumaan yksinäinen
Eloton on sinun nainen, hengetön on herttainen heila.
Lähti Saama luokse toisen tiedon, uuden neuvon noutajaksi
Tieran luokse luikahteli, saapasteli sankarille
Kerro mistä morsian minulle, mistä rakas raatajalle

Tiera tiesi tiedot tarkkaan, jutteli juonet juohevasti
Lähde sotaan itämaille, ryöstöretkelle rupea
Siell ’on kaikki kaunottaret, suloisimmat sorjattaret
Tahi lähde lännen maille, souda poikki pohjanmeren.
Ryöstä impye ihana, valitse morsio monesta
Vaan varo Vienon veikkosia, velipoikia välttele
Väistä taaton tapparat, kierrä kosto kosijoitten
Tapa taatot, väijy veljet, suku surmalle suista
estä katala kosto, vältä vaino vihamiesten

Ei kelpaa Tieran tiedot, salaisuudet sotamiehen
väkivallan vaatiminen, uuden suvun surmaaminen
Lähti Saamu salosille, uuden neuvon noitujalle
Etsi tietä tietäjälle, lemmentaidon taitajalle
Luokse Lieto Lemminkäisen, kuulun kulkijan talolle
Jo neuvoi Lieto Lemminkäinen, virkkoi Ahti Saarelainen
Matkaa maille kaukaisille, ulkomaille ulotu
Siell on siskot suloisimmat, aamuttaret antoisimmat
Katselevat kaukomiestä, maanittelev matkalaista
Pohjan poikaa pyydystävät, metsästävät muukalaista
Helppo heilat houkututella, kanaset kainaloon saada
Emot on kuin tyttäretkin, tyrkylle työntyilevät
Toki vältä kopeimpia, kierrä kaukaa kaunehimmat
näill’ on korskat kosijansa, veljet Vienon vartijana
Ylpeitä on nämä neidot, sulojensa sokaisemat
Tyydy tyttöön tavalliseen, ota omaksi oivallinen
saat lemmen leimahduksen, kiihkon syvältä syntyvän
kaipuun kauan kätkettyneen, intohimon ilmestyneen.

Kelpaa ei konstit Kaukomielen, Lemminkäisen luritukset
Läksi luokse iki-mummon, iso-maamon maisemille
Noita-naisen asunnolle, Ilmattaren tutulle tuvalle

Oli impi ilman tyttö, kave luonnotar korea
tiesi kaikki lemmen loitsut, salat sydämen syvimmät

Mene poika kiven luokse, Kerimaalle kalliolle
pitkin polkua poljeskele, lohkareelle loputtomalle
Kierrä polku myötäpäivään, vielä kerran vastapäivään
kolme kertaa kumpainenkin
jo löytyvi oma kulta, rakas rinnalle ripustuu
Lapsi syntyy suvella, toinen talven pakkasilla
kestää lempi leimahdella, ikuisuuden ihmetellä

 

14. TARINA ALEKSANTERI NEVALAISESTA

Kerimaan ja Kalevalan eteläiseksi ja itäiseksi naapurimaaksi oli nyky-ajanlaskun ensimmäisen vuosituhannen loppua kohden syntynyt uusi voimakas kauppavaltio Novgorod. Kaupungin asukkaat olivat kauppiaita ja käsityöläisiä. Taloudellisen menestyksen johdosta Novgorod eli alituisen sodanuhan alla. Etelästä ahdistelivat vuoroin bysanttilaiset ruhtinaskunnat, vuoroin katolinen saksalainen ritarikunta. Idästä vyöryivät voittamattomat tataarit ja mongolit, lännestä agressiiviset Ruotsin kuninkaat. Pohjoisesta tekivät ryöstöretkiään pakanalliset suumit ja jäämit.

Vain Kalevan soturit olivat Novgorodin liittolaisia, olivathan he olleet aikoinaan perustamassa Novgorodia. Mutta niihin aikoihin Kalevalan suuruuden aika oli hiljalleen päättymässä. Kalevalan entinen suurvaltakunta horjui uusien uskontojen ja valtataistelujen ristipaineessa. Vanhoilla jumalilla ei ollut enää valtaa eikä voimaa. Ihmiset eivät luottaneet Odiniin, Thoriin, Iki-Tursoon eikä edes ylijumala Ukkoon. Jopa Väinämöinen oli unohdettu ja hän harkitsi vakavasti eläkkeelle vetäytymistä. Suuren Pohjolan sotaretken sankari Seppo Ilmarinen oli vanha kärttyisä ukko, väkivahva Kullervo poti jatkuvaa masennusta ja kuuluisa sota- ja naissankari Lemminkäinenkin kärsi eturauhasvaivoista. Vain keihäsmies Iku-Tiera Nieranpoika piti heimon sotilasmainetta yllä.
Näinä melskeisinä aikoina ruotsalainen jaarli kokosi sotajoukkoja musertaakseen paavin käskystä Novgorodin kauppatasavallan, joka levitti väärää kristinuskoa. Todellinen syy oli se, että Novgorod oli kasvanut liian mahtavaksi valtakeskukseksi ja hallitsi tärkeää idänkauppaa. Ruotsalainen jaarli kokosi suurimman sotajoukon mitä koskaan oli pohjolassa nähty. Hän houkutteli ruhtinaita, heimopäälliköitä ja palkkasotureita luvaten ennen kuulumattoman suuren pestirahan. Jaarli lupasi jakaa sotureilleen Novgorodin kaikkinaiset rikkaudet ja aarteet.  Sotajoukkoihin kerääntyi Folkungan parhaat jousi- ja keihäsmiehet, haarniskoituja saksalaisia ritareita, hurjia norjalaisia viikinkien jälkeläisiä, käännytettyjä virolaisia ja osaksi pakanallisia suumeja ja jäämejä. Valtava sotajoukko siirtyi itämeren yli laivastolla, jonka toinen pää ulottui Gotlannin saarelle toisen pään ollessa jo perillä Baltian meren pohjukassa.

Liittouman sotajoukon ylivoima oli moninkertainen novgorodilaisiin nähden. Novgorodin loppu oli käsillä. Kaupungin hallitsija oli tuolloin nuori ruhtinas Aleksanteri, Jaroslavin poika. Hän oli vasta parikymppinen nuorukainen kun kansainvälinen sotajoukko rantautui Neva-joen rannalle lähteäkseen kukistamaan Novgorodin. Kaupungin porvarit pyysivät hädissään Aleksanteria antautumaan, mutta Aleksanteri ei edes harkinnut ehdotusta. Epätoivoiset vanhat kenraalit pyysivät Aleksanteria järjestämään kaupungin puolustuksen vanhojen sotataidon sääntöjen mukaan ja siten viivyttämään kunniallisesti kaupungin lopullista tuhoa.
Aleksanteri toimi toisin kuin kaupungin isät ja kenraalit ehdottivat.  Hän kokosi vähäiset joukkonsa ja marssi ripeästi vihollista vastaan. Vahvassa aamusumussa Neva-joen partaalla hän pääsi yllättämään liittoutuneet ja ehti saamaan paljon tuhoa aikaan ennen kuin vihollinen onnistui järjestäytymään puolustukseen ja vastahyökkäykseen. Raivokas taistelu kesti koko päivän mutta lopulta liittouman ylivoima kasvoi liian suureksi. Aleksanterin joukkojen rippeet vetäytyivät Neva-joen rannalle odottamaan uhmakkaasti vihollisen viimeistä kuoliniskua. 

Kun tuho näytti jo varmalta, liittouman rintaman kylkeen hyökkäsi Kalevan veteraanien raivokas sissijoukko itse Väinämöisen johdolla. Seppä Ilmarinen heilutti painavaa pajavasaraa murtaen hetkessä vihollisten selkärangan, Lieto Lemminkäinen näytti nuortuneen kymmeniä vuosia ratsastaessaan täydessä sotisovassaan päin panssaroituja kalparitareita ja synkkä Kullervo kaatoi vihollisia pelkällä hurjalla kiroilullaan.  Iku-Tieran asepojalla oli syli täynnä keihäitä, joita Tiura viskeli tiuhaan tahtiin lävistäen yhdellä keihäällä kymmenenkin vihollista. Vaka vanha Väinämöinen soitti voimallisesti hauen leukaluusta rakentamaansa kannelta.  Soitto ja loitsut upottivat viholliset syvälle Nevajoen suohon. Hädin tuskin kourallinen sotureita pääsi pakenemaan.
Kun Aleksanterin pieni sotajoukko yhdessä kalevalaisten kanssa palasi voittajana kaupunkiin, eivät kaupunkilaiset olleet uskoa silmiään. He olivat valmistautuneet tuskalliseen kuolemaan ja häpeälliseen orjuuteen. Ilo pelastumisesta oli suunnaton.  Aleksanterin voittoa juhlittiin ja hänelle annettiin kunnianimi "Nevalainen" (Nevski) ja Konstantinopoliin lähetettiin viestinviejä pyytämään Aleksanterin julistamista pyhimykseksi.  Olihan hän pelastanut Bysantin ortodoksisen kirkon joutumasta katolisen paavin valtaan.

Kaksi viikkoa kestäneiden juhlien aikana Lemminkäinen kihlasi ja makasi sata neitoa, Kullervo hymyili ensimmäisen kerran elämässään ja seppä Ilmarinen takoi kiitollisten kauppiaiden pyynnöstä komean Aleksanteri-patsaan kaupungin torille.  Nuortunut oli vanha Väinämöinenkin, joka soitteli kanneltaan iloisen lapsijoukon keskellä ja lauloi runoja suuresta taistelusta, jossa ruotsalaisen jaarlin joukot piestiin pahanpäiväisesti. Niin katkera oli tappio läntiselle kristikunnalle, että paavi kielsi ankarasti kirjoittamasta mitään aikakirjoihin tuosta hirvittävästä ja häpeällisestä tappiosta. Vain Väinämöisen laulut ja ortodoksi-munkkien kronikat jäivät kertomaan jälkipolville Aleksanterin mahtavasta voitosta.

Lopulta kalevalaisten oli aika palata Kerimaalle. Erityisesti kiirettä piti Lemminkäinen, joka huomasi saaneensa sata vihaista anoppia, joista jokainen räksytti hänelle päivät pitkät.
Aleksanteri kiitteli vuolaasti kalevalaisia, joskin hän totesi, että voitto ilman Kalevan sotureitakin oli ollut enää vain muutaman tunnin kysymys. Aleksanteri vannoi ikuista ystävyyttä Kalevalle ja lupasi tulla Kerimaahan seuraavan vuoden juhannusjuhlille. ”On Kerimaassa niin upeat maisemat, hyvät kalastus- ja marjastusmaat, että hankin sieltä maata kesäpalatsikseni”, hän vielä lupasi.

Tällainen on kertomus Aleksanteri Nevalaisesta joka vuonna 1240 sai suuren voiton vain kahdenkymmenen vuoden ikäisenä.

15. IKU-TIERAN SOTILASSUKU

Kalevalan sotasankareista eräs merkittävimmistä oli soturi Iku-Tiera. Kerrotaan että hän rakasti sotimista niin paljon, että omista häistäänkin hänellä jäi hääyö viettämättä ja vaimo tyydyttämättä koska niin kiire Iku-Tieralla oli jo seuraavaan sotaan. Tästä velvollisuuksien laiminlyönnistä huolimatta hänen sukunsa levisi sittemmin laajalti Karjalaan ja Savoon. Suvun miehet olivat kaikki sotureita ja palvelivat niin Ruotsin ja Tanskan kuninkaan sotaretkillä kuin myös Moskovan ruhtinaiden joukoissa. Suomessa asuva sukuhaara otti pappien painostuksesta sukunimekseen Savolainen. Antti Savolainen oli eräs suvun kantaisä, jonka vanhimmat pojat ja pojanpojat saivat kasteessa nimen Antti.

Eräs Antti Antinpoika Savolainen palveli upseerina ruotsalaisen marski Torkkeli Knuutinpojan joukoissa v. 1293 ja oli rakentamassa Viipurin linnaa. Antti Antinpoika komensi ruotsalaisia joukkoja valloitusretkellä Nevajoen suulle. Antti Antinpoika johti Landskronan linnan rakentamista v. 1299. Kaksi vuotta myöhemmin linnan harvalukuiset puolustajat joutuivat Vladimirin ruhtinaan Andrei III Aleksandrovitšin johtamien venäläisjoukkojen hyökkäyksen kohteeksi. Landskronan linna hävitettiin ja Antti Antipoika jäi ruhtinas Andrein vangiksi.
Kun selvisi, että Antti Antinpoika Savolainen oli kuuluisan Kalevalan sankarin Iku-Tiuran sukua ja ruhtinas Andrei oli Aleksanteri Nevskin poika ja että kyseiset esi-isät olivat 60 vuotta aikaisemmin taistelleet yhdessä Neva-joen rannalla Paavin ja Ruotsin kuninkaan joukkoja vastaan ja pelastaneet Novgorodin kaupungin tuholta, ruhtinas Andrei vapautti Antti Antinpojan ja kutsui hänet vieraakseen omaan linnaansa Vladimiriin. Vladimirissa Antti Antinpoika tutustui ruhtinas Andrein veljentyttäreen Anastasiaan ja rakastui häneen tulisesti. Nuoret menivät naimisiin ja muuttivat pieneen Moskovan kylään. Anastasia synnytti pojan jonka nimeksi ei tullutkaan enää Antti vaan Aleksandr. Sukunimi Savolainen vaihtui nimeen Suvor, mikä puolestaan seuraavien vuosisatojen kuluessa muuttui muotoon Suvorov. Suvun miespuoliset jäsenet olivat sotilaita ja kuuluisin heistä on Aleksandr Vasiljevitš Suvorov (1720-1800).

Aleksandr Suvorovia pidetään yhtenä nerokkaimpana koskaan eläneistä sotapäälliköistä ja sotilasstrategeista. Aleksandr Suvorov osallistui lukuisiin Venäjän sotiin 1700-luvun loppupuolella. Hänet tunnetaan koko maailman sotahistoriassa edelleen siitä, että hän ei hävinnyt yhtään käymäänsä taistelua. Aleksanderin esi-isä oli Kalevalan ja Kerimaan veteraani Iku-Tiera.

16. VÄINÄMÖINEN KIINAN HISTORIASSA
VÄINÄMÖINEN KIINAN KULTTUURIA RAKENTAMASSA


Kiinan varhaisin luomismyytti on hyvin yhteneväinen Kalevalan luomismyytin kanssa. Väinämöinen syntyi sotka-linnun munasta. Kiinalaisen version mukaan kyseessä oli kosminen muna josta kuoritui ensimmäinen elävä olento Pan Gu  盤古 maailman luoja. Legendojen yhteneväisyys on pääosiltaan niin selvä, että Pan Gu legendan voida todeta olevan Kalevala- ja Väinämöis-mytologian itäinen variaatio.

Nuoruudessaan Väinämöinen vietti paljon aikaa itäisillä mailla. Hänen oli mukava siellä elellä. Väki oli ahkeraa ja hyväntahtoista. Aikuiset työskentelivät pelloilla ja kylien lapset kerääntyivät torille Väinämöinen ympärille. Väinämöinen kertoili mielellään lapsille tarinoita elämästä kaukaisilla mailla. Lapset kutsuivat häntä nimellä ”Taata” tai Tao-setä. Ne jotka eivät osanneet vielä sanoa t-kirjainta, sanoivat häntä nimellä Lao. Väinämöiselle annettiin myös nimi Zi, joka tarkoittaa mestaria.

Myöhemmin Väinämöisestä puhutaan Kiinassa nimellä Laotse (Laozi  老子).
Tao-setää kuuntelemaan kerääntyi ennen pitkää myös aikuisia. Taata-Tao Väinämöinen kertoi tarinoita maailman synnystä, Kalevalasta ja Pohjolasta, jättiläisistä ja menninkäisistä, ystävästään Yinxi’stä, joka oli läntisen portin vartija. Taata Väinämöinen antoi myös neuvoja lasten vanhemmille, kyläpäälliköille ja ruhtinaille, jotka saapuivat häntä tapaamaan pitkienkin matkojen päästä. Hänen ympärilleen kerääntyi pian joukko viisaita miehiä, jotka pyrkivät hänen oppilaikseen tai väittelemään hänen kanssaan.
Eräs tiedonhaluinen nuorukainen oli Siddhartha Gautama सिद्धार्थ गौतम niminen nuorimies, joka oli erään vuoristoisen maan ruhtinaan sukua. Siddhartha oli etsinyt omaa tietään eikä ollut löytänyt itselleen kelvollista opettajaa. Väinämöisen kohdattuaan hän tiesi löytäneensä lopullisen tiedon ja viisauden. Väinämöinen käytti paljon aikaa keskusteluihin Siddharthan kanssa. Kun hän havaitsi Siddharthan epävarmuuden ja poukkoilemisen mielentilasta toiseen, hän sanoi: ”Kuule Sid, varminta on että kuljet aina keskitietä. Silloin et putoa ojaan.”
Niin Siddhartha tunsi olevansa lopullisesti valaistunut ja vajosi tyytyväisyyden tilaan, nirvanaan.

Toinen opinhaluinen nuorimies oli nimeltään Kung fu-tze, Kung etsiskeli myös paikkaansa maailmassa. Väinämöinen havaitsi, että Kung oli luonteeltaan hyväntahtoinen, kunnioitti omia vanhempiaan ja muita ylempiarvoisia, mutta puolusti myös tiukasti kaikkia vähäosaisia ja sorrettuja.
Väinämöinen ja Kung kävivät pitkiä keskusteluja. Lopuksi Väinämöinen virkkoi: ”Kuulepa Kung, sinulla on oikein hyviä ajatuksia ja tavoitteita. Hakeudu jonkun kuninkaan palvelukseen ja ohjaa häntä valtakuntansa hoitamisessa. Näinä levottomina aikoina kuninkaita riittää ja usein ne ovat toinen toistaan pahempia julmureita. Se kuningas jota sinä viisaudellasi palvelet, tulee olemaan muita vahvempi ja parempi.”
Kung noudatti Väinämöisen neuvoa. Kungfutsesta tuli keisarin luotettava neuvonantaja, kansan sivistäjä ja hänen seuraajistaan tuli parintuhannen vuoden ajaksi hovin virkamiehistö, joka loi pohjan valtakunnan suurille saavutuksille.

17. KIINALAINEN TAIVAALLINEN JÄRJESTYS


Pari kolme tuhatta vuotta sitten Väinämöinen tunnettiin Kiinassa nimellä Laozi  老子, Lǎozǐ, Lao tzu).


Väinämöinen opetti aikalaisille monia hyviä asioita, kuten tulen, raudan ja silkin salaisuudet. Myös kirjapainotaidon ja myöhemmin jopa ruudin, jotta kiinalaisten rakastamissa juhlissa voitiin räiskiä iloa ilmoille. Kun Kiinassa ei voitu käyttää samanlaisia maksuvälineitä kuin Kalevalassa eli oravannahkoja, Väinämöinen kehitteli kiinalaisia varten käytännöllisemmän ratkaisun eli paperirahan.


Tärkeintä oli kuitenkin Laotzi-Väinämöisen määrätietoinen työ itämaisen kulttuurin ja sivistyksen herättämiseksi. Hänen etevimpiä oppilaitaan olivat Siddartha Gautama, josta myöhemmin on käytetty nimeä Buddha ja mestari Kong eli Kungfutse. Koska Väinämöisellä oli niihin aikoihin paljon tekemistä kotona Kalevalassa ja muualla maailmassa, Väinämöinen kehitteli viisaiden oppilaittensa avulla samantapaisen jumalaisen hallintojärjestelmän kuin aikoinaan oli muodostunut antiikin Kreikkaan ja monille muille arkaisille seuduille.

Väinämöisen kehittelemän hallintohierarkian huipulla on Jadekeisari. Järjestelmään kuului myös kolminaisuusoppi, jollaisen omaksuivat myöhemmin myös varhaiskristittyjen kirkolliskokoukset. Pyhä kolminaisuus: Jadekeisari, pyhä henki Dao ja viisas Jadeaamunkoitto. Myös Väinämöinen eli Laozi haluttiin nähdä ylimpänä jumalana, mutta siitä kunniasta vaatimaton Väinämöinen kieltäytyi jyrkästi. Muita jumaluuksia hän lupaili hyvin avokätisesti: mm. kymmenen kuoleman jumalaa ja kolme onnellisuuden jumalaa.


Laozi loi monimutkaisen Taivaallisen Hovin byrokratian lukuisine ministeriöineen, kuten ukkosen ja tuulen, sodan, varallisuuden ja kirjallisuuden ministeriöt. Ministeriöiden alapuolella ovat virkamiehet, joita hallitsevat Itäisen huipun suuri keisari sekä lohikäärmekuninkaat. Väinämöinen ei tietenkään tarkoittanut oikeita jumalia vaan ansioituneita henkilöitä, sotilaita, filosofeja ja virkamiehiä. Eräs tällainen nerokas henkilö oli sotilas Guanyu, joka korotettiin sotajumala Guandiksi. Väinämöisen pitkien poissaolojen aikana järjestelmä toimi jotenkuten, mutta aikaa myöten se tietenkin muuttui kankeaksi byrokratiaksi joka ei ollut enää kenenkään hallinnassa.

18. TARINA VÄINÄMÖISESTÄ JA APINAKUNINKAASTA (lyhyt versio) ( 孫悟空; )

Huolimatta Laozi-Väinämöisen kehittämästä taivaallisesta hierarkiasta, olot muinaisessa Kiinassa eivät olleet aina vakaita. Jadekeisaria vastaan esiintyi kapinointia ja juonittelua. Eräs merkittävimmistä kapinoitsijoista oli soturikuningas, jota kutsuttiin Apinakuninkaaksi ja hänen voittamatonta henkivartijakaartiaan apinoiksi. Apinakuningas liikkui ahkerasti ympäri maakuntia ja esiintyi mielellään tavalliselle kansalle. Hänen hurjista tavoista ja hassuista sattumuksista kerrottiin laajasti ympäri valtakuntaa ja hänestä syntyi paljon tarinoita. Keisarin sotajoukoista ei ollut vastusta tälle veijarikuninkaalle, joten ministerit päättivät ratkaista ongelman normaaliin käytännölliseen tapaan eli lahjomalla. Apinakuninkaalle tarjottiin tärkeä virka Jadekeisarin hovissa. Imarreltu Apinakuningas otti viran vastaan, kunnes havaitsi, että virka olikin vaatimaton keisarillisen hevostallin hoitajan pesti. Apinakuningas raivostui ja palasi omaan maakuntaansa, jossa hän oli kuningas ja kansansa rakastama voittamaton soturi
Kapinointi keisaria vastaan jatkui. Apinakuningas ryösti säännöllisesti keisarin veronkantajat. Keisarin sotapäällikkö Li lähetti suuren sotajoukon kukistamaan itsepäisen Apinakuninkaan, mutta Apinakuninkaan hyvin koulutetut valiojoukot löivät helposti keisarin eliittiarmeijan.

Vielä toisenkin kerran Apinakuninkaalle tarjottiin virkaa keisarillisessa hovissa, tällä kertaa hieman korkea-arvoisempaa. Apinakuningas matkusti Keisarin hoviin, mutta suunnitelmansa mukaan eräässä keisarinnan järjestämissä juhlissa hän ryösti keisarillisen aarrekammion ja vieläpä juhlien moninaiset herkkuruuat. Apinakuningas palasi voittoisan armeijansa kanssa kotimaakuntaansa. Mukanaan tuomilla keisarillisilla herkuilla ja ruuilla Apinakuningas järjesti alamaisilleen monta päivää kestäneet juhlat. Vielä nykyäänkin kuukalenterin kahdeksannen kuukauden 15. päivänä vietetään Keskisyksyn juhlaa. Se on naisten ja lasten juhla. Miehet eivät siihen osallistu, koska Jadekeisarin valiomiehet eivät pystyneet voittamaan Apinakuninkaan sotureita.

Jadekeisari oli raivoissaan ja hän kääntyi viimein Laozi-Väinämöisen puoleen ja pyysi neuvoa kuinka ratkaista Apinakuninkaasta muodostunut ongelma. Väinämöinen tunsi hyvin ystävänsä Apinakuninkaan, koska heillä on ollut monta yhteistä seikkailuja ja sotaretkeä. Kaverukset olivat metsästelleet yhdessä Kalevalan kankailla ja olivat olleet mukana Troijan sodassa, Sampoa ryöstämässä ja argonauttien retkellä. Väinämöinen tiesi että keisari ei pystynyt voittamaan Apinakuningasta sillä Väinämöinen oli itse loitsunnut Apinakuninkaan kuolemattomaksi. Varmemmaksi vakuudeksi he olivat käyneet yhdessä Tuonelassa pyyhkimässä Apinakuninkaan nimen kuolemaan noudettavien listalta.

Nyt Väinämöinen oli kuitenkin sitä mieltä että Apinakuninkaan oli syytä aikuistua ja rauhoittua. Väinämöinen muisti vanhan viisaan oppilaansa Siddartha Gautaman, joka siihen aikaan eli ja opetti Intiassa. Väinämöinen neuvoi keisaria antamaan Apinakuninkaalle tärkeän ja vaarallisen tehtävän saattaa munkki Xuan zang Intiaan ja tuomaan sieltä Buddhan pyhiä kirjoituksia Kiinaan. Kuten Väinämöinen oli ajatellutkin, tämä matka muutti Apinakuninkaan elämän täysin ja hän eli loppuelämänsä kunnioitettuna ja oppineena opettajana Sun Wukongina.

Aikojen kuluessa Apinakuninkaan elämästä on kerrottu tarinoita ja tehty lauluja. Hänestä on tullut hyvin suosittu hahmo Kiinan kulttuurissa ja taiteessa. Hänestä on siis tullut kuolematon, kuten Laozi-Väinämöinen oli hänelle luvannut.

19. AMIRAALI ZHENG HE’N KAHDEKSAS LÖYTÖRETKI

Eurooppalaisesta näkökulmasta löytöretkeilijät Kolumbus, Magalhaes ja Vasco da Gama ovat maailmanhistorian suurmiehiä. Globaalissa historiantutkimuksessa heidän saavutuksensa ylittää kuitenkin kirkkaasti kiinalainen amiraali Zheng He  鄭和 (1371- ?), joka lähes kolmekymmentä vuotta purjehti maailman valtamerillä keisarinsa käskystä.

Virallisesti amiraali teki 7 löytöretkeä, mutta Ming-dynastian tuhoutuneiden arkistojen johdosta täyttä varmuutta hänen matkoistaan ei ole. Erityisesti seitsemännen löytöretken loppuvaiheisiin liittyy runsaasti ristiriitaista ja epäselvää tietoa.

Virallinen historiankirjoitus: 7.  löytöretki 1431-1433
Keisari Zhu Di kuoltua 1424 hänen seuraajakseen vuonna 1426 nousee Zhu Zhanji. Edellisen keisarin käskystä amiraali Zheng He on tehnyt vuodesta 1405 alkaen kuusi ansiokasta löytöretkeä. Kesällä 1430 uusi keisari määrää Zheng Hen valmistautumaan vielä uuteen tutkimusmatkaan. Viimeinen suuri matka Läntiselle valtamerelle alkaa tammikuussa 1431 kohteinaan Champa, Jaava, Sumatra, Malaka, Ceylon ja viimein Calicut, minne retkikunta saapuu joulukuussa 1432. Zheng He saa käskyn palata kotiin mutta paluumatkalla hän kuolee sairaskohtaukseen 62-vuotiaana kesällä 1433.

Mitä oikeasti tapahtui – 8. löytöretki (Kerimaan historiantutkimus):
Keisari Zhu Zhanji oli hyvin tiedonhaluinen. Erityisesti häntä kiinnostivat vanhat kertomukset kaukaisesta Laozi’sta eli tietäjäkuningas Väinämöisestä. Vanhoissa Kalevalan tarinoissa oli paljon yhtymäkohtia Kiinan esihistoriaan. Keisarilliseen arkistoon oli koottu kaikki vuosituhansia vanhat tarut ja kertomukset Väinämöisestä, Kerimaasta ja Kalevalasta. Kirjoituksia oli keisarillisessa kirjastossa kokonaisen huoneen verran, mutta valitettavasti myöhemmin lähes kaikki Ming-kauden arkistot tuhottiin.

Keisarin salainen käskykirje
Lähettäessään amiraalin seitsemännelle löytöretkelleen, keisari antoi amiraalille salaiset ohjeet matkan tavoitteesta ja päämäärästä. Salailun syy oli hovin sisäisessä valtataistelussa ja juonittelussa, joka uhkasi keisarin toimia ja jopa hänen valtaansa. Kungfutselaiset virkamiehet suhtautuivat kielteisesti ja halveksuvasti ulkomaailman kanssa käytyyn kauppaan, koska se heidän mielestään oli tarpeetonta ja rappeutti kiinalaisten omaa kulttuuria.
Koska sisäpoliittinen tilanne, valtataistelu ja hovin juonittelut olivat kehittyneet uhkaaviksi, Keisari antoi amiraali Zheng He’lle määräyksen lavastaa oma kuolemansa ja järjestää sen jälkeen vapaasti 8. löytöretki. Retken tavoitteena oli löytää myyttinen Kalevala ja sen keskus, Kerimaa. Tavoitteena oli tutustua samalla muihin laskevan auringon valtakuntiin ja niiden kulttuureihin.

Salaperäinen kahdeksas löytöretki 1433-1445.
Lavastettuaan kuolemansa Zheng He purjehtii uskollisen miehistönsä kanssa kolmella suurella 125 metrin pituisella valtameri-dzonkilla Afrikan ympäri. Eteläisellä Atlantilla hirmumyrsky riepottelee laivastoa. Yksi laivoista uppoaa ja muut rantautuvat Etelä-Amerikan mantereelle. Löytöretkeilijät kohtaavat eri rotuisia alkuasukkaita. Erään heimon jäsenet puhuivat kieltä, joka muistutti erästä ikivanhaa kiinalaista murretta. Samoin he kohtaavat vähälukuisen valkoihoisen heimon, jonka amiraali arvelee olevan viimeiset rippeet mantereen ensimmäisistä asukkaista.
Kerättyään kasvi- ja eläinnäytteitä ja vaihdettuaan kauppatavaroita alkuasukkaiden kanssa Zheng He purjehtii rannikkoa seuraten pohjoiseen. Karibialla tutkimusmatkailijat joutuvat taistelemaan useita vihamielisiä alkuasukasheimoja vastaan. He menettävät paljon miehiä ja toisen dzonkin. Amiraali lähettää kaksi lähetystöä länteen viemään kultaa, silkkiä ja mausteita sekä inkojen että azteekkien hallitsijoille.

Pohjoista kohti edetessään retkikunta kohtaa useita uusia alkuasukasheimoja. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta retkikunta otetaan hyvin vastaan ja amiraali saa runsaasti uutta tietoa keisarille. Nykyisen New Foundlandin kohdalla Zheng He ottaa suunnan koilliseen. Grönlannin ja Islannin saavutettuaan Zheng He toteaa retkikunnan olevan oikealla leveysasteella, mutta edelleen liikaa lännessä. Islannin rannikolla löytöretkeilijät joutuvat jälleen myrskyn kouriin ja viimeisinkin dzonkki tuhoutuu rantakallioihin. Osa miehistöstä pelastuu ja amiraali ostaa paikallisilta kalastajilta suuren kalastusaluksen. Matka jatkuu Pohjanmeren yli ja Tanskan salmien kautta Suomen rannikolle.
Monien vastoinkäymisten jälkeen kymmenen hengen vahvuiseksi huvennut retkikunta saavuttaa Kerimaahan vuonna 1445. Tietäjä Väinämöinen kadonnut kauas pohjoiseen ja muutoinkin Kerimaan muinaisvaltakunnasta on enää rauniot jäljellä. Useat runonlaulajat laulavat amiraalille tarinat Kerimaan aikaisemmasta suuruuden ajasta.

Amiraali Zheng He kuolee 84-vuotiaana Kerimaassa. Uskolliset alaiset polttavat hänen ruumiinsa ja tuhka levitetään Kerimaan suuren kiven juurelle. Mukana ollut kiviseppä kaivertaa muistokirjoituksen kallioon. Retkikunnan rippeet lähtevät paluumatkalle Kiinaan, mutta matkalla miehet menehtyvät yksi toisensa jälkeen. Viimeisin heistä, eunukki Bao, selviää Konstantinopoliin, jossa hän joutuu bysanttilaisten vangiksi epäiltynä turkkilaisten vakoojaksi. Vankeudessa hän viimeistelee matkaraportin keisarilleen ja piirtää uuden maailmankartan. Konstantinopoli tuhoutuu turkkilaisten hyökkäyksessä 1453 ja matkakertomus joutuu kadoksiin.

39 vuotta myöhemmin Kolumbus ”löytää” Amerikan.

20. VÄINÄMÖINEN NOUSEVAN AURINGON MAASSA

Kun aikojen alussa maailma oli syntymässä, vallitsi kaikkialla maailmassa kiihkeä myllerrys, sekasorto ja uuden luomisen kiihkeä innostus.
Tietäjä Väinämöinen oli ensimmäinen, joka määrätietoisesti ryhtyi rakentamaan järjestystä luomakuntaan. Työ oli valtaisa ja hän tarvitsi apua luomisessa ja rakentamisessa. Maailman eri kolkilla vaikuttivat väkevät voimat ja useat ulottuvuudet ja kaikkialla myllersivät näkyvät ja näkymättömät energiavirrat. Myöhemmin näitä voimia on ihmisten keskuudessa kutsuttu jumaliksi.

Kun maankamara oli jäähtynyt ja taivaankappaleet olivat tukevasti kiertoradoillaan, tietäjä Väinämöinen vaelsi kohti auringon nousua. Hän tapasi Izanagin, joka oli voimiltaan vahva mutta hyvin yksinäinen. Väinämöinen esitteli Izanagille kauniin neidon, Izanamin. Nuoret ihastuivat toisiinsa ja olivat niin kiitollisia Väinämöiselle, että lupasivat tälle vaimoksi vielä syntymättömän tyttärensä. Väinämöinen vierailikin usein Izanagin ja Izanamin luona. Joskus hänen mukanaan tulivat seppä Ilmarinen ja Kalevalan soturit Lemminkäinen ja Iku-Tiera. Väinämöinen tutustui vierailullaan Izanagin ja Izanamin kolmeen tyttäreen ja kihlasikin kauniin Amaterasun. Väinämöinen kyllästyi kuitenkin siskosten jatkuvaan riitelyyn ja hylkäsi pian Amaterasun. Yleisesti arvellaan että Väinämöinen olisi Japanin ensimmäisen keisarin, Jimmun, isoisoisä.

21. VÄINÄMÖINEN ANTIIKIN KREIKASSA

Aikojen alussa Väinämöinen vaelteli mielellään pitkin ja poikin maanpiiriä. Usein hänellä oli mukanaan joku Kalavalan sankareista. Tällä kertaa mukana oli Kalevan sotureiden päällikkö Iku-Tiera, keihäsmies.

Etelään päin vaeltaessa Väinämöinen kertoili Iku-Tieralle tarinoita vanhoista ajoista jolloin maailma oli vielä nuori.
– Näillä seuduilla oli melkoinen tohina, kertoi Väinämöinen. - Ensin oli täysi kaaos, pohjaton kuilu, mutta sitten syntyi Gaia, joka riippui kuilun keskellä. Kuilusta syntyi myös Eros, rakkaus, Nyks joka on yö ja Erebos joka on pimeys. Gaia synnytti Uranoksen eli taivaan ja Pontoksen joka on meri. Sen jälkeen parisuhteet alkoivat mennä aivan hulluiksi. Uranos makasi äitinsä Gaian ja syntyi titaanit, kykloopit ja satakätisiä hirviöitä. Meno oli niin villiä, että Kronos, eräs Uranuksen pojista leikkaa sirpillä isänsä vehkeet ettei enää uusia hirviöitä syntyisi, mutta vielä Uranos pystyi siittämään erinäisen määrän melkoisia otuksia kuten erinyit, gigantit, nymfit ja kureetit. Olin aikoinaan monissa perhejuhlissa mukana, mutta en millään ole pysynyt selvillä näiden jumalien ja puolijumalien sukulaisuuksista.
Suvun kesken käytiin hurjaa valtataistelua. Oli riitoja, juonittelua, petoksia, seka-avioliittoja, sukurutsausta. Onneksi viimein vallan ottivat ihmiset. Vaikka aina ei uskoisi, niin ihmiset toivat jonkinlaista järkeä silloiseen maailman menoon.

Ihmiset ovat toisinaan aika fiksuja, jatkoi Väinämöinen. Käydäänpä tuolla torilla tapaamassa erästä viisasta.
Väinämöinen ja Iki-Tiera saapuivat pienen kaupungin agoralle, torille. Siellä istui valkokaapuinen mies, filosofi-matemaatikko Pythagoras, ympärillään joukko nuoria oppilaita. Joukko kuului väittelevän kiivaasti.

”Terve Väinämöinen”, sanoi Pythgoras huomattuaan vieraat.

”Terve mieheen Pytha. Mikä väittely täällä on meneillään kun äänet kuuluu tuonne kukkuloille asti?”

”Ongelma on sellainen”, kertoi filosofi, ”että olen juuri kehitellyt teorian, jonka mukaan maa on pyöreä eikä litteä pannukakku niin kuin nämä nuoret tolvanat uskovat. Voin todistaa asian teoreettisesti, mutta en käytännössä. Väinämöinen, sinähän tiedät asianlaidan. Miten todistan tämän näille paksupäille?”

”No, jopas”, sanoi Väinämöinen. ”Tokihan olet oikeassa. Se selviäisi vaikka siten, että lähdet kävelemään tästä länteen. Jos kuljet suoraan etkä poikkea reitiltä, niin aikanaan tulet takaisin tälle torille idästä päin. Tosin joutuisit välillä uimaan melkoisia taipaleita ja aikaahan siinä kuluisi.”

Väinämöisen todistuksen kuultuaan Pythagoraan oppilaat nauroivat: ”Tuo harmaapäinenhän on vielä tollompi kuin opettajamme.”

Väinämöinen mietti hetken. ”Voi tämän asian todistaa nopeamminkin. Tiera, otapa keihääsi ja tule tänne. Katsokaapa te nuoret hölmöt. Tuossa on kookas tammi. Ystäväni Tiera heittää keihäänsä tammen edessä länteen ja keihäs palaa idästä.”
Niin Iku-Tiera, Kalevan kuulu keihäänkäyttäjä, heitti keihäänsä hyvin voimallisesti lännen suuntaan. Joukko odotteli muutaman tovin. Nuorten pilkanteko kasvoi odotuksen myötä ja alkoi olla jo äänekästä, kun yhtä äkkiä keihäs palasi idästä ja tömähti kovalla voimalla tammen kylkeen.
Pythagoras riemuitsi. Näin on tämäkin teoreema todistettu teoreettisesti ja empiirisesti. Jos pisteestä alfa piirretään suora linja ypsilon maan ympäri, linja ypsilon yhtyy uudelleen pisteeseen alfa. ”Jokainen kirjoittaa teoreeman savitauluunsa sata kertaa huomisaamuun mennessä.”

Väinämöinen ja Iku-Tiera jatkoivat matkaa.

22. VÄINÄMÖINEN MUINAISESSA MESOPOTAMIASSA

Nuoruudessaan Väinämöinen vaelteli mielellään Lähi-idässä. Hänestä on mielenkiintoista seurata muinaisten valtakuntien nousuja ja tuhoja, kuninkaiden ja valtiaiden juonitteluja ja verisiä taisteluja. Koska ajat olivat levottomia ja sotia käytiin jatkuvasti, Väinämöinen otti usein mukaansa luotetut soturinsa Iku-Tieran ja Lemminkäisen. Tosin myöhemmin hän alkoi rajoittaa Lemminkäisen mukaan ottamista. Kun Lemminkäinen oli mukana, retkien jälkeen kuninkaiden tyttäret ja puolisot synnyttivät usein vaaleatukkaisia ja sinisilmäisiä lapsia. Monet kuninkaat pahoittivat tästä mielensä, vaikka Väinämöisen ymmärryksen mukaan Kalevalainen veri oli monta kertaa tarpeen rappeutuvien kuninkaallisten sukujen elvyttämiseksi.



Tarinat Väinämöisen seikkauluista itämailla on kiveen kaiverrettu.

23. GILGAMESH

Väinämöinen varhaisimpia ystäviä oli Urukin kuningas Gilgamesh ja hänen ystävänsä Enkidu. Heillä oli huikeita yhteisiä seikkailuja. Väinämöinen oli neuvomassa Gilgameshille tietä Tuonelaan ja antoi hänelle kokeneena Tuonelan-kävijänä hyviä neuvoja. Gilgamesh oli mukana myös kun Kalevalan soturit kävivät ryöstämässä Sampo-ihmelaitteen takaisin Pohjolasta.
Gilgameshilla on erittäin vaikea rakkaussuhde erääseen jumalaiseen naishenkilöön Ishtariin (Kalevalassa mainittu nimellä Ilmatar) ja hän pyysi Väinämöiseltä neuvoja hankalaan parisuhteeseensa. Väinämöinen kertoi Gilgameshille tuntevansa tämän katalan Ishtar-Ilmatar neidon. ”Kerran yhteisellä uintiretkellä hän lemppasi minut polveltaan. Tosi häijy nainen. Pysy hänestä erossa.” Gilgamesh noudatti Väinämöisen neuvoa, mutta sai myöhemmin kohdata mustasukkaisen naisen täyden raivon.
Kerran Gilgamesh ja Väinämöinen löivät vetoa kumpi nukkuisi pidempään. Panokseksi Väinämöinen asetti sata oravannahkaa. Väinämöinen voitti unikilpailun reilusti nukkumalla viikon pidempään. Kun Väinämöinen heräsi, hänen vierellään oli 100 kaunista muokattua leijonantaljaa.
”En löytänyt täältä oravia, mutta kelpaisiko leijonan taljat”. Kyllä kelpasi.

24. NOAH JA NIMROD

Hebrealaisella Noah’illa oli meneillään tiukan aikataulun laivanrakennushanke. Saadakseen arkkinsa valmiiksi Noah pyysi apua Väinämöiseltä, joka oli kokenut veneenrakentaja. Väinämöinen ja veljensä Ilmarinen auttoivat Noah’ia valtavan arkin viimeistelyssä. Väinämöinen veisti komean kokkapuun ja Ilmarinen takoi jykevän ankkurin ketjuineen. Veljekset auttoivat Noah’ia keräämään arkkiinsa kaikenlaisia eläimiä. Ilman Väinämöistä maailmassa ei olisi tänä päivänä poroja ja jääkarhuja.

Kun myrskyisät ja sateiset vuodet olivat takanapäin, Väinämöinen tutustui paremmin myös Noah’in poikaan Haam’iin ja tämän poikaan Nimrod’iin. Väinamöinen ja Nimrod metsästivät paljon yhdessä ja Väinämöinen kutsui Nimrodin kalastelemaan Kerimaan ja Kalevan järville. Nimrod oli hyvin vaikuttunut Huosion korpimetsistä, Kerimaan salaisista pikkujärvistä ja Lapin erämaista.

Nimrod oli Babylonin, Erekin, Akkadin ja Kaldean yksinvaltias eli mielestään koko maailman hallitsija. Väinämöinen muistutti että on hän nähnyt muitakin suuria valtakuntia ja että Nimrodin valtakunta oli oikeastaan hyvin pieni osa maan äärtä. Nimrod pahoitti tästä mielensä, mutta leppyi pian, sillä hänellä oli mielessään suuri rakennusprojekti. Hän halusi rakentaa pyramidin joka ulottuisi taivaaseen asti. Nimrod muisti isoisänsä Noah’in arkin, jonka rakentamisessa Kalevalan miehet olivat avustaneet. Vastentahtoisesti Väinämöinen lupasi veljensä Ilmarisen hankkeen työnjohtajaksi. Väinämöisen itsensä täytyi palata Kalevalaan, jossa hänellä oli selvittämättömiä asioita erään Joukahaisen kanssa.

Ilmarinen palasi muutaman vuoden päästä Kalevalaan ja oli vihainen. ”On se Nimrod ahne mies. Aluksi kaikki sujui hyvin. Mutta sitten Babylonin valtion kassa alkoi huveta ja Nimrod palkkasi halpaa vierastyövoimaa kaukaisilta mailta. Eihän ne maalaispojat osanneet paikallista kieltä eikä varsinkaan rakennusalan termejä. Ei siitä enää mitään tullut. Kun määräsin viemään torniin tiiliä, he veivät laastia. Kun sitten osoitin kädestä pitäen viemään kiviä, niin laasti oli jo kuivunut käyttökelvottomaksi. Eri heimoiset ryyppäsivät ja tappelivat keskenään yökaudet eikä yhteistyö sujunut päivälläkään kun eivät toistensa kieltä ymmärtäneet. Minä otin lopputilin, mutta Nimrod sanoi ettei mitään tiliä ollut kun olin kuulemma talkootöissä. Kehno ja ahne mies se on.”
”Olet oikeassa, veliseni”, virkkoi Väinämöinen. ”ja huono kalamieskin. Ei saanut Sylkynjärven suurta haukeakaan ylös, vaikka olin vieressä antamassa hyviä neuvoja”.

25. VÄINÄMÖINEN EEDENISSÄ

Väinämöisestä oli aina mukava poiketa matkoillaan Edenin puutarhassa. Se oli upea paikka kasveineen ja eläimineen. Neljä jokea virtasi tasankojen ja kukkuloiden välissä, puut kantoivat erilaisia hedelmiä ja metsissä asusteli kaikenlaisia eläimiä, kaikki sopuisasti toistensa kanssa.
Väinämöinen etsi virran rannalta tutun majan.

- Hei Adam, oletko kotona.
 - Terve vanha Väiski, täällä ollaan, kuului majasta.
- Mitäpä siellä puuhaatte?

Adam ja vaimonsa Eeva kömpivät ulos majasta.
– Valmistimme juuri hedelmäsalaattia. Jäätkö syömään kanssamme, kysyi Adam.
Eeva kattoi nopeasti ruohikolle herkullisen näköisen hedelmäsalaatin ja kannullisen raikasta juomaa. Väinämöinen piti suuresti tästä nuoresta parista, jotka viettivät onnellista elämää paratiisissa. Adam ja Eva hoitivat ahkerasti pientä puutarhapalstaansa. He olivat työteliäitä mutta hieman yksinkertaisia. Usein Väinämöinen heitä lempeästi kiusoitteli.
- Sanopa, Adam, mikä vuosi nyt on? kysyi Väinämöinen.
- Nyt on kymmenennen kesän 6. päivä. Huomenna vietämme pyhäpäivää, koska silloin Herrakin lepää.
- Niinpä niin, myhäili Väinämöinen, Herrallasi oli tiukat luomisurakat silloin 10 vuotta sitten maailmaa luodessa. Onko häntä näkynyt viime aikoina?
- Eipä ole näkynyt sen jälkeen, kun Hän kävi viimeksi luettelemassa kaikenlaisia ikäviä ohjeita ja määräyksiä. Itse asiassa rakensimme tämän majan siksi, ettei Hän meitä niin helposti huomaakaan.
- Tosi herkullista hedelmäsalaattia, Adam. Mitä tähän olet laittanut?
- Kiva että pidät. Siinä on kaikenlaisia hedelmiä ja marjoja, banaaneja, appelsiinia, taateleita, viikunoita, mansikoita, yksi sitruunalohko ja sitten on… tätä.
- Mutta Adam, eikö tuo ole juuri se hedelmä, jota Herrasi kielsi sinua syömästä.
- Hysst Väiski… onhan se, mutta kun Eeva pilkkoo sen salattiin, niin ei Hän sitä huomaa. Se on todella herkullista.
- No, omapa on asiasi, virkkoi Väinämöinen, ja oma on uskosi, mutta arvelenpa että tuosta ei mitään hyvää seuraa.
- Miksi niin luulet? Itse asiassa tuossa hedelmässä on jotain erityistä taikaa, Olemme Eevan kanssa syöneet sitä jo parisen viikkoa ja olemme alkaneet tuntea jotain ainutlaatuista. Olemme tulleet ikään kuin paljon viisaammaksi. Olemme keksineet aivan uusia juttuja. Tiedän, että sinä osaat sytyttää tulen loitsuamalla, mutta mepä opimme että kun hankaa kahta kuivaa puupalaa vastakkain tarpeeksi kauan, niin siitäkin syttyy tuli. Ja sitten olemme oppineet, että Evalla on jalkojen välissä sellainen pikkuinen juttu ja minulla on tällainen isompi juttu ja sitten me…
- Riittää, riittää, oikein hienoa että olette senkin keksineet. Tulette vielä keksimään lisää kaikenlaisia kivoja asioita, mutta….

- Sanopa, Adam. Jos nyt on kymmenes vuosi menossa, niin miten vanha luulet minun olevan?
- Ihme juttu, Väiski. tiedätkö, että olen miettinyt sitä asiaa paljon. Sinun täytyy olla nuorempi kuin minä, ehkä jotain yhdeksän vuotias, mutta pakko sano että näytät tosi vanhalta. Ainakin sata vuotiaalta, mutta eihän se ole mahdollista. Sori vaan, Väiski.
- Ei haittaa Adam, minäpä lähden tästä jatkamaan matkaa.

Väinämöinen lähti taipaleelle. Itään päin kävellessä hän katseli kaunista paratiisia ja mietiskeli että on se hieno paikka. Toivottavasti säilyykin sellaisena.

26. SAMMON RYÖSTÖ JA ATLANTIKSEN TUHO

Kalevalaisten perinteinen vihollinen oli Pohjolaksi mainittu valtakunta. Aikojen alussa pohjoisen jäistä pohjolaa asuttivat jättiläiset, joista ensimmäinen ja mahtavin oli Ymir. Ymirin nuorempi veli Atlas sai hallittavakseen kaukaisen saaren, jota sanottiin Pohjolaksi. Joissakin myöhemmissä kulttuureissa se tunnettiin nimellä Atlantis ensimmäisen kuninkaan mukaan.

Atlas jättiläisen jälkeen valtakuntaa johti vuosituhansia hänen tyttärensä, kaunis ja verevä noita nimeltään Louhi. Väinämöinen kosiskeli innokkaasti Louhi-rouvaa vaikka tällä oli oma haaremi, jossa oli lukuisia aviomiehiä ja vielä useampia rakastajia. Näistä aviomiehistä ja rakastajista muodostui Pohjolan pelätty sotajoukko, joka ryösteli kaikilla merillä ja mantereilla.
Niin kauan kuin Louhi-rouva säilyi nuorena ja hehkeänä, hän ei välittänyt Väinämöisen kosiskelusta, vaikka hänet mahtimieheksi tunnusti. Sittemmin Louhi vanheni ja kävi vastenmieliseksi Väinämöisen silmissä. Väinämöinen kiinnostus kohdistui Louhen tyttäriin ja talon ja iloluontoisiin palvelustyttöihin. Tästä Louhi pahoitti mielensä ja alkoi tuntea vihaa Väinämöistä kohtaan
Pohjola oli kaukainen saari sumuisen meren keskellä. Alkuaan se oli karu ja köyhä maa. Sen rikkautena olivat ryöstösaaliiden lisäksi Louhen kauniit tyttäret. Neidot olivat kauneudestaan kuuluja ympäri maanpiiriä. Kuninkaat ja sotapäälliköt kaikkialta kävivät kyselemässä neitoja puolisokseen. Myötäjäiset saatuaan Louhen tapana oli lähettää soturijoukko noutamaan prinsessa väkivalloin takaisin ja tarjota häntä seuraavalle ruhtinaalle.

Silti Pohjola oli pitkään köyhä ja kulttuuriltaan karkea. Louhen kunnianhimoinen haave oli nostaa valtakuntansa elintaso korkealle ja saavuttaa suurimmat rikkaudet maailmassa. Louhi päätti toteuttaa suunnitelman käyttäen hyväkseen tietäjä Väinämöisen kyltymätöntä naishimoa ja muiden Kalevalan miesten rakkauden nälkää.

Niinpä erään kerran, kun vanha Väinämöinen oli jälleen Pohjolan pidoissa kutsumattomana vieraana piikatyttöjä naurattamassa, Louhi esitteli Väinämöiselle seitinohuisiin huntuihin verhotun kauneimman tyttärensä.
-Vanha Väinämöinen, tämän kauneimman tyttäreni annan sinulle puolisoksi, jos toteutat pyyntöni.
Kuola valui Väinämöisen leukapieliä, kun hän tuijotti himossaan tyttöä ja lupaili toteuttaa minkä tahansa pyynnön. – Kenet minun pitää tappaa, hän kysyi.
- Tappaa ei tarvitse ketään. Tuo tänne Pohjolaan kuuluisa seppä-veljesi, taivaan kannen takoja Ilmarinen. Ilmarinen rakentaa minulle Sampo-ihmekoneen.
- Enempääkö et pyydä, kysyi Väinämöinen ihmeissään. – Toki tuon Ilmari-veljen tänne ja lupaan että hän rakentaa sinulle minkä tahansa vekottimen. Hän on taitava sellaisissa asioissa.
Siltä sijoiltaan Väinämöinen riensi veneelleen ja lähti purjehtimaan kohti Kalevalaa. Oli se aika vuodesta, kun tuulet olivat vastaisia, mutta Väinämöinen puhalsi purjeisiin, niin että matka joutui vauhdilla vastatuuleenkin. Kalevalassa Väinämöinen etsi veljensä Ilmarisen.
Terve veli veljyeni, kallis kasvinkumppanini
lähemmä nyt kosimahan, vaimoja valitsemahan
Sinä taot taikakoneen, kirjokannen kolkuttelet
Saamme palkaks tyttäriä, maksuksi maitorintaisia
Väinämöinen ei uskaltanut kertoa veljelleen, että puolisoita oli tarjolla vain yksi. Hän luotti siihen että tyttäriä Pohjolassa riittää. Kyllä niistä joku löytyisi Ilmarisellekin.

Väinämöinen ja Ilmarinen purjehtivat myötätuulessa Pohjolaan. Pohjolan emäntä oli vastassa jo satamassa.
-Seppä, tao minulle Sampo-ihmekone. Sellainen laite joka jauhaa yhdestä tuutista kultarahoja, toisesta, viljaa ja kolmannesta suolaa. Sellaisen kun taot minulle, saat tyttäreni palkaksesi

- Entäs minun puolisoni, kysyí Väinämöinen vihastuneena.
- Mene sinä vanha pukki tuonne piikatyttöjen aitoille lempeä anelemaan, virkkoi siihen Louhi, ilkeä emäntä.
Niin Louhi antoi tyttärensä puolisoksi Ilmariselle. Ilmarinen takoi Pohjolalle Sammon. Sammon myötä Pohjosta tuli rikas valtakunta. Ilmarinen koulutti Pohjolan miehistä taitavia muurareita, arkkitehtejä ja insinöörejä ja rakennutti heidän avullaan Pohjolaan komeat palatsit, istutti metsät ja puutarhat, rakensi kanavat ja tiet. Suurimmassa palatsissa oli tarkasti vartioituna ihmeellinen Sampo, joka jauhoi yötä päivää rikkauksia Pohjolan emännän kirstuihin. Muurarit ja insinöörit muodostivat veljeskunnan, jolla oli salaiset menot ja rituaalit ja jota veljeskuntaa on myöhemmin kutsuttu nimellä vapaamuurarit.

Sittemmin Louhi pakotti tyttärensä hylkäämään Ilmarisen ja ajoi vävypoikansa pois Pohjolasta. Ilmarinen ja Väinämöinen olivat vihaisia Louhelle tämän petoksesta ja katkeria Sammon menetyksestä. Veljekset kutsuivat Kalevalan ja Kerimaan miehet sotaretkelle Pohjolaa vastaan.

Sotaretki oli niin hirmuinen taisto ja hävitys, että sen tuiskeessa koko valtakunta tuhoutui. Ilmarinen rikkoi rakentamansa kastelukanavat ja vesijohdot niin että saari, jota silloin jo Atlantikseksi sanottiin, joutui tulvaveden valtaan ja vajosi meren syvyyksiin. Kalevalan miehet lastasivat Sammon laivaansa ja lähtivät tyytyväisenä paluumatkalle Kerimaalle.

Raivostunut Louhi turvautui mustaan magiaan. Hän loihti itsensä suureksi kokko-linnuksi ja keräsi selkäänsä sotajoukkonsa rippeet. Louhi hyökkäsi Kalevalan laivaston kimppuun ja yritti anastaa Sammon takaisin. Verisessä ja väkivaltaisessa taistelussa Sampo rikkoutui ja vajosi meren pohjalle. Siellä se makaa edelleen. Yksi sen tuuteista toimii vielä ja jauhaa jatkuvasti suolaa veteen. Tämän johdosta meret ovat suolaisia.

27. VAPAAMUURARIJÄRJESTÖN SYNTY
 
   Atlantiksen tuhoutumisen jälkeen Ilmarisen kouluttamat ahkerat rakennus-ammattimiehet hajaantuivat eri puolille mannerta, jota myöhemmin kutsuttiin nimellä Eurooppa. Rakentajien killasta kasvoi vaikutusvaltainen salaperäinen Vapaamuurarit-järjestö. Vapaamuurarit rakensivat suuria palatseja ja temppeleitä jättimäisistä kivilohkareista.  Tätä aikaa kutsutaan nykyisin megaliittikulttuuriksi (n. 7000-3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua).  Vanhimmat rakennukset ja mahtavat kivikehät löytyvät Britanniasta, Irlannista, Ranskasta, Maltalta, Turkista ja Intiasta. Ilmarisen kouluttamat muurarit olivat rakentamassa pyramideja Egyptissä ja temppeleitä Keski- ja Etelä-Amerikassa.
 
Kiinan ensimmäinen keisari Qin Shi Huangdi (秦始皇帝, palkkasi Atlantiksen muurarit johtamaan Kiinan muurin rakennustöitä.

28. AHMAD IBN FADLANIN TUTKIMUSRETKI VENÄJÄLLE JA KERIMAALLE
Kuuluisa arabialainen tutkimusmatkailija Ahmad Ibn Fadlan teki Bagdadin kalifin Al Muqtadir’in määräyksestä vuosina 921-922 tutkimusretken kauas pohjoiseen Rusien ja Vendien maahan. Tiedot matkasta olivat vähällä joutua kadoksiin lopullisesti, mutta osia Ahmed Fadlanin matkakertomuksesta (Risala) löydettiin v. 1923 Meshedin kaupungista Iranista. Matkakertomus oli sensaatio, koska se sisältää aikalaisen tietoa itäisestä viikinkiajasta ja Venäjän muinaishistoriasta. Matkasta on tehty viihteellinen Hollywood-elokuva 13. soturi (The 13th Warrior, v. 1999), jonka pääosassa on Antonio Banderas.

Kerimaa-tutkija Pekka Nurminen löysi omalla Iranin matkallaan v.2001 Bam’in muinaiskaupungista repeytyneen kirjakäärön, joka myöhemmissä tutkimuksissa on osoittautunut Ahmad Ibn Fadlanin matkakertomuksen päätösosaksi. Matkakertomuksesta selviää, että kalifi Muqtadir oli asettanut tutkimusretken tärkeimmäksi tavoitteeksi löytää salaperäinen Kerimaa-Kalevala valtakunta ja tavata sen kuuluisa kuningas Väinämöinen, mikäli tämä olisi vielä elossa.
Vanha persialainen perimätieto kertoo,että profeetta Zarathustra (Zoraster) vaelsi ihmisten keskuudessa ja opetti heille hyviä asioita. Kerrotaan että hän olisi tavannut matkallaan tietäjä Väinämöisen. Kalifi halusi tietää, onko tämä tapaaminen totta.

Ibn Fadlan kertoo matkakertomuksessaan (käännös arabiankielestä Abdu Hattaa):
Ollessani vielä rusien luona Volga-joella kyselin heimovanhemmilta Fennien maasta, jota siellä kutsuttiin nimellä Kerimaa tai Kaleva. Kysyin myös tietäjä Väinämöisestä. Heillä oli niin paljon muistissaan tarinoita, että kertoivat niitä minulle nuotion ääressä aamuun asti. He kertoivat minulle Kerimaalle olevan matkaa tuhansia virstoja, mutta matka on vaikeuksien ja kaiken vaivan arvoinen. Heimopäällikkö kertoi, että kuningas Väinämöinen on tosiaan edelleen elossa, mutta hän oli siihen aikaan hyvin vanha, ainakin tuhannen tai sadantuhannen vuoden ikäinen. Kukaan ei Väinämöisen ikää tiedä, mutta kerrotaan Väinämöisen olleen jo aikojen alussa ja osallistuneen maailman luomiseen.

Kyläläiset kertoivat merkillisiä tarinoita Väinämöisestä ja hänen ihmeellisistä matkoista kaukaisissa maissa. Eräs kiinnostavimmista kertomuksista oli se, että pimeän vuodenajan aikaan Väinämöisellä oli tapana mennä pohjoisen äärilaidalle ja sytyttää siellä yön pimeyteen kirkkaat värikkäät tanssivat valot. Tämä tarina kiinnosti minua suuresti, koska eriskummallinen valoilmiö näkyi joskus Bagdadinkin pohjoisella taivaanrannalla. Latinalaiset kutsuivat valoilmiötä nimellä aurora borealis.

Kerroin päällikölle, että minulla oli kalifin antama käsky käydä Kerimaassa. Heimopäällikkö antoi minulle 12 soturia oppaaksi ja soutajaksi. Matkasimme jokea pitkin kapealla veneellä pohjoiseen. Välillä venettä piti kantaa maakannasten ylitse. Lopulta soudimme suuren meren yli ja muutaman päivämatkan kuluttua saavuimme tuhansien järvien alueelle. Kohtasin kuningas Väinämöisen pienessä kylässä vaatimattomassa majassa. Väinämöinen oli tosiaan vanha. Hän kertoi minulle, että hänen aikansa oli päättymässä, koska ihmiset olivat hylänneet vanhan uskonsa kääntyneet kristinuskoon ja islamiin. Kysyin häneltä kalifi Al Muqtadirin käskyn mukaan pitääkö paikkansa, että hän oli kohdannut profeetta Zarathustran lähes 2000 vuotta aikaisemmin.

Väinämöinen innostui muistelemaan.

Hän oli kohdannut profeetta Zarathustran kun oli palaamassa matkaltaan Kiinan valtakunnasta.
Se tapahtui kauan ennen ensimmäisen keisarin aikaa. Silloin Kiinassa monta kuningasta jotka taistelivat keskenään. Väinämöinen oli tarinoinut Zarathustran kanssa monta päivää. Väinämöinen oli havainnut, että Zarathustra oli hyväsydäminen ja hauska kaveri. Viisaskin hän oli, sillä hän kirjoitti omia merkillisiä ajatuksiaan muistiin jälkipolvia varten. Hänen mielestään ihmisten piti aina ajatella hyvää, kertoa hyviä asioita ja tehdä toisilleen hyviä asioita.
– Sinusta tulee vielä merkittävä mies, oli Väinämöinen sanonut Zarathustralle kun he viimein erosivat.

Olin todella tyytyväinen, kun sain vahvistettua perimätiedon. Ennen kotiinpaluuta kalastelin Väinämöisen kanssa useilla järvillä ja saimme hyvin kalaa. Herkullisinta oli punalihainen kala, jota Väinämöinen valmisti nuotiolla leveän laudan päällä. Metsästimme myös villieläimiä. Väinämöinen osasi oikeaoppisesti teurastaa hirvet, porot ja muut saaliit. Villisikaa emme metsästäneet emmekä syöneet.

Kaikkein mieluisinta minulle oli käydä Väinämöisen saunoissa, joita hänellä oli useita erilaisia. Mieliinpainuva saunakokemus oli sauna, joka oli rakennettu lautalle. Purjehdimme keskelle Sylkynjärveä, otimme saunassa kuumat löylyt ja uimme järvessä monta tuntia kerrallaan. Kerimaassa viettämäni aika oli onnellinen jakso elämässäni.
Toivon voivani palata sinne vielä tulevaisuudessa.

Tähän päättyi Ahmad Ibn Fadlanin matkakertomus. Toiveistaan huolimatta hän ei enää koskaan päässyt palaamaan Kerimaalle.
29. AJANLASKUN ALKU JA VÄINÄMÖISEN SYNNIT

     Joskus niinä aikoina, joita myöhemmin ryhdyttiin nimittämään ajanlaskun aluksi, käyskenteli Kalevalan mailla viaton Marjatta-neito. Marjatta oli kaunis ja hyveellinen, isänsä, äitinsä ja veljiensä ilo. Marjatta-neidon mieliharrastus oli marjojen ja sienien keräily Hän tunsi kaikki metsät, tasangot ja vuoret Kerimaalta aina Altaille asti.
 
     Tapahtui niin, että eräällä syksyisellä marjastusmatkalla Marjatta tuli raskaaksi. Isä, äiti ja veljet vihastuivat Marjatan raskaudesta ja poikalapsen syntymisestä. Marjatta-neitoa kuulusteltiin ankarasti ja tivattiin isän henkilöllisyyttä. Marjatta oli tapahtuneesta hämillään ja peloissaan eikä myöntänyt sulhasta olleen. Ensimmäisenä epäilyt kohdistuivat Lemminkäiseen, tunnettuun naisten naurattajaan ja neitojen viettelijään, mutta Lemminkäinen kielsi jyrkästi osallisuutensa lapsen syntymään.
 
     Kutsuttiin itse Väinämöinen tuomariksi päättämään Marjatan ja lapsen kohtalosta. Väinämöinen katseli vastasyntynyttä ja vavahti järkytyksestä. Sen enempää kuulusteluja pitämättä Väinämöinen määräsi lapsen suohon hukutettavaksi. Kansa kauhistui ennen kuulumattoman ankaraa rangaistusta, mutta toimimiehet alkoivat valmistella tuomion täytäntöönpanoa.
 
     Silloin vastasyntynyt alkoi puhua kirkkaalla lapsenäänellä. Lapsi syytti Väinämöistä tämän omista pahoista töistä, verisistä sotaretkistä, ryöstöistä ja varkauksista, heikompien sortamisesta ja pilkkaamisesta, irstailusta ja nuorten naisten ahdistelusta.

              "Ohoh sinua, ukko utra, ukko utra, unteloinen,
               kun olet tuhmin tuominnunna, väärin laskenna lakia!
               Eipä syistä suuremmista, töistä tuhmemmistakana
               itseäsi suolle viety eikä puulla päähän lyöty,
               kun sa miesnä nuorempana lainasit emosi lapsen
               oman pääsi päästimeksi, itsesi lunastimeksi.
 
               "Ei sinua silloinkana, eip' on vielä suolle viety,
               kun sa miesnä nuorempana menettelit neiet nuoret
               alle aaltojen syvien, päälle mustien mutien."
 
Lönnrotin Kalevalan 50. runo.
                   
Toinen myöhäisempi versio lapsen tuomiosta (ei mukana Kalevalassa):

                      Aino-neidon surmaan suistit
                      Äitini viattoman viettelit
                      Surmatöitä suorittelit
                      Lallattelit loitsujasi
                      taikojasi toimittelit
                     
                      Vaan tulossa on uusi aika
                      Koittaa päivä päättymätön
                      Unhoon vierit Väinämöinen
                      Menet manalle, mestari

 
     Väinämöinen järkyttyi lapsen sanoista ja jyrkästä tuomiosta. Väinämöinen tunsi piston sydämessään. Hän näki ympärillään epäluuloisia ja vihaisia ihmisiä. Hädissään Väinämöinen muutti rangaistuksen karkotustuomioksi.  Marjatta ja lapsi pakenivat etäisille maille, jossa heitä oli jo odoteltukin.
 
     Siitä hetkestä alkoi Kalevalan aika ja Väinämöisen valta hiljalleen murtua. Väinämöinen ja hänen taistelutoverinsa tekivät vielä monia urotöitä, mutta Väinämöinen itse tunsi, että uusi aika on alkanut ja että pian hänen on vetäydyttävä kansansa johtamisesta. Matkoillaan hän seurasi salaa lapsen kasvamista ja vaikutusvallan lisääntymistä.  Lapsi sai seuraajia ja aikanaan heidän tuoma uusi oppi saapui etäiseen Kalevalaan. Tuhat vuotta kuolemansa jälkeen lapsi kruunattiin Karjalan kuninkaaksi ja siihen päättyi Väinämöisen piina ja pitkä valtakausi.
 

 

30. TARINA JOULUPUKISTA
Maailman luomisesta on paljon kansantarinoita. Eräät ikiaikaiset kansanrunot on koottu Kalevala-nimiseksi eepokseksi. Kalevalan mukaan maailman luomisessa oli mukana tietäjä Väinämöinen. Väinämöinen oli viisas shamaani ja kuningas, joka hallitsi alkuperäiskansoja vuosituhansien ajan.

Kun sitten aikanaan kristinusko alkoi saada sijaa maailmassa ja saavutti viimein perimmäisen pohjolan, tietäjä Väinämöinen katsoi aikansa täyttyneen ja väistyi maailman johtamisesta. Kuitenkin hän antoi lupauksen palata vielä kerran ihmisiä auttamaan, jos hänen apuaan tarvitaan. (Kalevalan 50. runo. Kts. http://www.kaapeli.fi/maailma/kalevala/VIIDESKYMMENES.html)

              "Annapas ajan kulua, päivän mennä, toisen tulla,
               taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan
               uuen sammon saattajaksi, uuen soiton suorijaksi,
               uuen kuun kulettajaksi, uuen päivän päästäjäksi,
               kun ei kuuta, aurinkoa eikä ilmaista iloa."



600 vuotta myöhemmin
Niin kävi että ajan kuluessa onnettomuudet täyttivät maanpiirin, oli paljon kärsimystä ja sotia, oli kurjuutta ja nälkää, paljon onnettomia perheitä ja lukuisia orpolapsia. Synkkänä ja pimeänä keskiaikana pienet lapset joutuivat työskentelemään raskaissa peltotöissä, hiilikaivoksissa, tehtaissa ja jopa kuumien uunien ja savupiippujen puhdistajina.

Silloin Vanha Väinämöinen tiesi, että häntä tarvittiin taas. Hän asui kaukana Suomen Lapissa, Korvatunturilla. Sieltä hän näki millainen ilottomuus maailmassa vallitsi. Väinämöinen puki ylleen punaisen nutun, valjasti poronsa ja lähti jakamaan lahjoja kaikille maailman lapsille. Tämän matkan hän on tehnyt sen jälkeen joka vuosi jouluna ja siksi häntä kutsutaan nimellä Joulupukki (Santa Claus).
31. JOULUPUKKI PALKKAA APULAISIA
 
     Kun Väinämöinen aloitti uuden uran joulupukkina, oli hänen ratkaistava monenlaisia vaikeita ongelmia. Vaikka hän oli tietäjä ja velho, oli joulupukin työkenttä niin valtava, ettei hän kyennyt alkuvuosina hoitamaan tyydyttävästi kaikkia haluamiaan asioita.  Olihan hänen vietävä lahja kaikille maailman lapsille.  Ensimmäinen vuosisata meni harjoitellessa. Vaikeuksia riitti. Lahjavalikoima oli suppea eikä hän ehtinyt millään kaikkiin maihin ja kaikkiin perheisiin.
 
     Hyvin pian Joulupukki ymmärsi, että hän tarvitsee apulaisia ja että niitä tarvitaan todella paljon. Mutta mistä löytää luotettavia apulaisia? Joulupukki haastatteli ja palkkasi koeajalle muutamia hyvämaineisiä ihmisiä. Parin tuskallisen koulutusviikon jälkeen kävi selväksi, että ihmisistä ei ole joulupukin apulaiseksi. Ihmiset olivat liian isoja, liian hitaita, liian kömpelöitä, liian laiskoja. Lisäksi ihmiset alkoivat esittää palkkavaatimuksia, ilta- ja yötyölisiä, joulupäivän tuplakorvauksia, kilometrikorvauksia, päivärahoja, lomakorvauksia ja kaikenlaisia muita ehtoja. Ihmisapulaisille ei kelvannut lahjojen jakeluun kelvannut Joulupukin tavallinen reki vaan reen olisi pitänyt olla sporttisempi turboahdettu ja komealla keulakoristeella varustettu.
 
   Joulupukki luopui ihmisten rekrytoimisesta. Hän kääntyi tuttujen metsän eläimien puoleen. Eläimet olivat innoissaan tarjotusta tehtävästä eivätkä ne olleet niin vaativaisia kuin ihmiset.  Pian kuitenkin eläimien kanssa ilmeni muita ongelmia. Yksikään eläin ei pystynyt työskentelemään joulupukin lahjatehtaassa ja valmistamaan edes yksinkertaisia lahjoja. Useimmat eläimet olivat liian heikkoja nostamaan ja kantamaan lahjapaketteja. Toiset eläimet taas eivät halunneet matkustaa kaukaisiin maihin. Lopulta Joulupukki kelpuutti ainoastaan poron apulaisekseen.  Kaikki muut eläimet Joulupukki joutui hylkäämään.  
 
     Mikä neuvoksi? Mistä lisää apulaisia?  Joulupukki muisti, että aikoinaan ennen ihmisten saapumista metsissä ja vuorilla asusteli monenlaisia ihmistä muistuttavia olioita.  Vanhaan hyvään aikaan maan päällä ja maan allakin eleli menninkäisiä, jättiläisiä, kääpiöitä, haltioita, maahisia, keijuja, peikkoja, piruja ja muita ihmeellisiä olentoja. Joulupukki alkoi etsiä noita olentoja. Se ei ollutkaan enää aivan helppoa. Jättiläiset, maahiset, lumimiehet, peikot, isojalat ja monet muut olivat kuolleet sukupuuttoon ihmisten asuinalueiden laajentuessa lähes kaikkialle.  
 
     Joulupukki muisti, että hänen nuoruudessaan Kalevala-Kerimaan alueella asuivat kerit eli kääpiöt. Joulupukki palasi entiselle kotiseudulleen Kerimaalle ja löysi kuin löysikin Kerimaan metsistä ja Paasveden rantamilta viimeiset keri-yhteisöt.  Joulupukki työpaikka-ehdotuksineen saapuikin todella sopivaan aikaan. Työttömyys kääpiöiden joukossa oli suuri ongelma. Muutama kääpiö oli sentään päässyt töihin kierteleviin sirkuksiin, mutta siellä ne joutuivat kestämään huonoa kohtelua ja alinomaista pilkkaa. Kääpiöt innostuivat Joulupukin ehdotuksesta. Ne selvisivät helposti joulupukin järjestämästä koulutuksesta. Tosin monet innoissaan kohelsivat ja aiheuttivat kaikenlaisia kommelluksia. Joulupukki antoikin uusille apulaisilleen nimen tonttu.
 
     Niin kääpiöistä tuli tonttuja ja Joulupukin apulaisia. Enin osa niistä halusi töihin joulupukin lelu- ja lahjatehtaaseen, mutta osasta tonttuja joulupukki koulutti itselleen salaisen vakoilujärjestön.  Vakoilija-tonttujen tehtävänä on tarkkailla ympäri vuoden lapsia kaikkialla maailmassa. Tontut laativat joulupukille raportteja siitä ketkä lapset ovat kilttejä ja ketkä tuhmia. Tietyn kertoimen mukaan tällä on vaikutusta jouluna jaettavaan lahjamäärään.

 
KALEVALA-KERIMAAN HISTORIALLINEN JA EPÄHISTORIALLINEN AIKAJANA
 
 
Väinämöinen ja alkuräjähdys                   13 800 001 949 vuotta ennen ajanlaskun alkua
Väinämöinen ja maapallon synty              4 500 000 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua
Väinämöisen uintireissu alkumeressä       4 350 000 000 -3 000 000 000 vuotta eaa
Väinämöinen ja mantereiden synty           3 000 000 000 vuotta eaa
Väinämöinen kohtaa ihmisiä                       4 500 000 eaa
Väinämöinen itäisillä mailla                       20 000 – 200 vuotta eaa
Atlantiksen aika ja Sampon tuho               8000 – 5000 vuotta eaa
Väinämöinen Mesopotamiassa                 8000 – 2000 vuotta eaa
Megaliittien rakentaminen ja vapaamuurarit alkaen vuodesta 5000 eaa
Väinämöinen Edenissä                               3751 eaa
Väinämöinen antiikin Kreikassa                  2000-500 eaa
Zarathustra Kerimaalla                                 660 eaa
Ajanlaskun alku                                              0
Ahmad Ibn Fadlan Kerimaalla                       922
Aleksanteri Nevskin voitto                           1240
Väinämöisen jäähyväiset ja lähtö                 1250
Väinämöisen paluu joulupukkina                  1820
Elias Lönnrotin Kalevalan ensipainokset       1835 ja 1848
Kerimaan kirkot
                      Vanha palvonta- ja uhripaikka                 0-1250
                      Väinämöisen esikristillinen kirkko           1250-1300
                      Kerimäen kirkko                                   1848
Kerimaan lomakylän perustaminen                               1983